Sukututkimus on suositumpaa kuin koskaan aiemmin
Sukututkimusbuumi tuli Suomeen 1970-luvulla, eikä se ole sittemmin laantunut.
Päinvastoin kymmenen viime vuoden aikana sukututkimusharrastajien määrä on noussut suuremmaksi kuin koskaan ennen, kertoo Suomen Sukututkimusseuran toiminnanjohtaja P.T. Kuusiluoma.
– Kirkonkirjojen digitoiminen mahdollisti sen, että sukututkimusta voi tehdä omalla tietokoneella sen sijaan, että pitäisi mennä maakunta-arkistoon tai kirjastoon tutkimaan papereita tai pyörittelemään mikrofilmejä. Myös 2010-luvun puolivälissä ilmaantuneilla sukupuupalveluilla ja dna-kartoituksilla on ollut suuri merkitys, Kuusiluoma sanoo.
Eniten sukututkimuksia tekevät 50–70-vuotiaat suomalaiset. Kuusiluoman mukaan vielä kaksikymmentä vuotta sitten nuoria ei ollut sukututkimuksen piirissä juuri lainkaan. Nykyään harrastajista löytyy paljon myös alle 40-vuotiaita.
Kuusiluoman mukaan sukututkimusharrastajat voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan.
Suomessa on tuhansia harrastajia, jotka tekevät alkuperäisasiakirjojen avulla omatoimista sukututkimusta – eli käyttävät kirkonkirjoja tai muita lähteitä ja hankkivat sellaista tietoa, jota kukaan muu ei ole vielä minnekään kirjannut.
Suurempi määrä harrastajia tekee sukututkimusta hyödyntämällä tietoja, joita joku muu on jo syöttänyt erilaisiin palveluihin – tällaista sukututkimusta ovat esimerkiksi sukupuupalvelut.
Muun muassa suositussa MyHeritage-nettipalvelussa yksi ihminen voi syöttää palveluun ilmaiseksi jopa 200 henkilöä.
– Kun Suomen kokoisessa maassa suuri määrä ihmisiä pistää tällaiseen palveluun tietoja, sieltä suurella todennäköisyydellä löytää jotakin: ei välttämättä koko sukuaan, mutta jotakin pientä, mikä voi kannustaa jatkamaan tutkimusta pidemmälle, Kuusiluoma kertoo.
Kolmas harrastajaryhmä ovat dna-kartoituksesta innostuneet suomalaiset. Kuusiluoman mukaan tätä ei voida kuitenkaan varsinaisesti luokitella sukututkimukseksi.
Dna-testi tarjoaa ihmiselle raakadataa ja analyysitietoa omasta perimästään, minkä lisäksi hän saattaa saada listan henkilöistä, joiden kanssa hänellä on yhteistä perimää.
Testi ei kerro tarkempaa tietoa sukulaisuudesta – siihen tarvitaan niin sanottua perinteistä sukututkimusta.
Kuusiluoman mukaan suomalaiset ovat kansainvälisessä vertailussa erityisen ahkeria dna-testien tekijöitä.
– Osa käyttää dna-kartoitusta hyödyksi perinteisen sukututkimuksen rinnalla. Osa taas on kiinnostunut vain kartoituksesta eikä halua viedä tutkimusta pidemmälle.
Hämeenlinnan Vanajaveden Opiston sukututkimusopettaja Mervi Lampi kertoo, että sukututkimusta lähdetään tekemään puhtaasti mielenkiinnosta.
– Halutaan tuntea yhteenkuuluvuutta, saada juuret, olla osa jatkumoa ja selvittää oman suvun tarina. Kiinnostus herää usein keski-iässä, kun omat vanhemmat ikääntyvät. Havahdutaan kyselemään, millaista oli silloin kun vanhemmat olivat pieniä, ja pyydetään kertomaan asioita, joista ei nuorempana jaksettu kiinnostua.
Lammen mukaan osa sukututkijoista innostuu harrastuksesta, kun jommankumman vanhemman puolelta on jo olemassa jonkun toisen tekemä sukututkimus – silloin herää kiinnostus selvittää myös toisen vanhemman juuria.