Suhtaudu kuin suurpetoon – Toimi näin, jos törmäät autolla villisikaan
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa tapahtui viime vuonna 24 villisikakolaria. Kun sen suhteuttaa villisikojen arvioituun määrään, niin yksi tuhannesta suomalaisesta villisiasta kohtasi viime vuonna kohtalonsa liikenneonnettomuudessa.
Vakuutusyhtiö Ifin mukaan törmäyksiä villisikoihin tapahtui viime vuonna eniten Mäntsälän, Heinolan ja Lappeenrannan seuduilla.
Vakuutuspäällikkö Johanna Johansson Ifistä varoittaa, että loukkaantunut villisika voi olla hengenvaarallinen.
– Suhtaudu tilanteeseen samalla tavalla kuin olisit törmännyt suurpetoon – pysy autossa, älä lähde katsomaan eläintä tai yritä siirtää sitä, laita hätävilkut päälle, siirrä auto turvalliseen paikkaan, soita hätänumeroon 112 ja odota apua, Johansson sanoo tiedotteessa.
Villisikakolareiden määrä on Suomessa vielä pieni verrattuna Ruotsiin, jossa niitä on ongelmaksi asti.
– Ruotsin villisikakanta on Suomeen verrattuna sata kertaa suurempi.
Johanssonin mukaan Ruotsissa tilastoitiin viime vuonna yli 10 000 villisikakolaria, eli suunnilleen saman verran kuin Suomessa tavallisia peura- ja kauriskolareita yhteensä.
Suomessa eläinkolarin kohdanneen auton korjaaminen entiselleen maksaa Ifille keskimäärin 3 700 euroa.
Korjauskustannus on viiden vuoden takaiseen verrattuna kasvanut 20 prosenttia.
– Törmättäessä peuraan tai kauriiseen auto vaurioituu etuosastaan, jossa usein sijaitsee kallista tekniikkaa, tutkia ja kameroita, Johansson selventää.