Stubb Kiovassa: Etupiirejä ajattelevaan imperialistiseen Putiniin ei voi luottaa
Kiovan kansainvälisessä Ukraina-kokouksessa puhuneen presidentti Alexander Stubbin mukaan Venäjä ei pysähtyisi vain Ukrainaan, jos se saisi nyt haluamansa. Silloin eivät häviä hänen mukaansa vain Ukraina vaan koko Eurooppa, länsi – ja myös Yhdysvallat.
– Niille, jotka tätä epäilevät, sanon yhden asian hyvin selvästi: Putiniin ei voi luottaa. Putinin kanssa ei voi tehdä sopimusta, koska se merkitsisi pohjimmiltaan sopimusta myös Kiinan kanssa, Stubb sanoi.
Hänen mukaansa Putin jatkaisi Ukrainasta eteenpäin, koska hänellä on imperialistinen ajattelutapa, johon kuuluvat etupiirit.
– Siksi Suomi itsestäänselvästi jatkaa Ukrainan tukemista niin pitkään kuin on tarpeen, Stubb sanoi.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kuunteli vieressä, kun Stubb muistutti Suomen joutuneen hyväksymään aikoinaan rauhan Neuvostoliiton johtajan Josif Stalinin kanssa.
Itsenäisyys säilyi, mutta ei itsemääräämisoikeus sen suhteen, mihin kansainväliseen yhteistyöhön Suomi saattoi liittyä. Myös kymmenesosa maan alueesta menetettiin.
Stubbin mukaan hallinnon vaihduttua Yhdysvalloissa Euroopan pitäisi ottaa nyt aloite käsiinsä. Siksi hän hahmotteli kolmivaiheista mallia siitä, miten Ukrainan tapauksessa voitaisiin edetä. Nyt käynnissä on ensimmäinen vaihe ennen tulitaukoa.
– Tässä vaiheessa meidän täytyy painostaa maksimaalisesti Venäjää, mukaan lukien pakotteet ja (Venäjän) jäädytettyjen varojen käyttö, ja tietysti Ukrainan sotilaallinen tukeminen, Stubb kuvaili.
Nykyisessä vaiheessa Euroopan johtajien on myös syytä puhua vakavasti turvallisuusjärjestelyistä, Ukrainan johdolla.
– Teillä on suurimmat ja kokeneimmat maavoimat Euroopassa, Stubb kohdisti sanansa Zelenskyille.
Ukraina tarvitsee kuitenkin Euroopan ja lopulta myös Yhdysvaltain tuen. Vasta turvallisuusjärjestelyistä sopimisen jälkeen voidaan siirtyä puhumaan tulitauosta, johon tarvitaan Stubbin mukaan selkeä tulitaukolinja, jota valvoa.
Mutta samalla pitää olla jo käsitys myös itse rauhanprosessin tavoitteista ja menettelytavoista, jotka vielä tällä hetkellä puuttuvat kokonaan.
Jos kaikesta edellä olevasta on kyetty sopimaan, vasta sitten on Stubbin mukaan rauhanprosessin ja -neuvottelujen vuoro, joissa voidaan puhua alueista, jälleenrakennuksesta tai pakotteiden purkamisesta. Tästä olla Stubbin mukaan nykytilanteessa vielä ”hyvin, hyvin kaukana”.
Stubbin mukaan venäläisille on kuitenkin tehtävä hyvin selväksi, että on aiheita, joista heidän kanssaan ei aiota edes aloittaa neuvotteluja. Ensimmäiset kaksi ovat Ukrainan mahdollinen jäsenyys EU:ssa tai Natossa. Niistä ei päätä Venäjä vaan EU ja Nato, Stubb korosti.
– Kolmas on Ukrainan oma (sotilaallinen) puolustus. Ei ole Venäjän asia päättää, mitä, missä ja milloin Ukrainalla on rajallaan, Stubb sanoi.
Neljäs asia, mihin Venäjällä ei Stubbin mukaan ole sananvaltaa, ovat Euroopan laajemmat turvallisuusjärjestelyt.
– Tällaisena päivänä meidän on minusta aika pohjustaa tietä suunnitelmalle Ukrainan voitosta. Slava Ukraini! (Kunnia Ukrainalle!), Stubb päätti puheensa.