Sitkeä legenda tekee yhdestä miehestä osasyyllisen Suomen sotahistorian häpeäpilkkuun – Tarina ei kuitenkaan ole totta, kertoo HS
Yksi suomalaisten keskuudessa sitkeästi elävä tarina Viipurin menetyksen syistä ei välttämättä ole totta, kertoo Helsingin Sanomat.
Moni sotahistoriasta kiinnostunut on kuullut tarinan siitä, että Viipurin menetys kesällä 1944 johtui osaltaan Rautakorven ampumatarvikekenttämakasiinin päällikön Karl Rautamaan liiallisesta virkaintoisuudesta.
Tarinan mukaan Rautamaa ei suostunut antamaan ammuksia niitä pyytäville suomalaisille, koska pyytäjillä ei ollut oikeanlaisia papereita.
Sen seurauksena Viipuria puolustaneen prikaatin raskaat tykit eivät saaneet ammuksia, mikä vaikeutti kaupungin puolustamista. Tarinoissa kerrotaan värikkäistä käänteistä, kuinka Rautakorvessa olisi vedetty jopa pistooleita esiin ammuksista riideltäessä.
Viipurin puolustuksen nopea luhistuminen 20. kesäkuuta 1944 on yksi suomalaisen sotahistorian skandaalimaisimpia tapahtumia.
HS:n haastattelemien Kari Kuuselan ja Arto Ojasen mukaan arkistolähteet eivät kuitenkaan tue vakiintunutta tarinaa Viipurin viimeisen päivän tapahtumista Rautakorvessa.
Kuusela on toimittaja ja tietokirjailija, joka on opiskellut historiaa Turun yliopistossa. Ojanen on toimittaja ja toimii tällä hetkellä projektitutkijana Museo Militariassa.
Kaksikko on tutkinut tarkasti Viipurin viimeisten päivien tykistöhistoriaa. Moni muu tutkija vastaavasti ei ole, kaksikko syyttää. Se on vaikuttanut historiantulkintoihin.
Kuuselan ja Ojasen mukaan asiakirjat osoittavat, että Rautamaa toimi oikein ja annettujen käskyjen mukaan.
Rautakorven makasiinilla ei ollut juuri annettavaa tykistölle. Siellä ei ollut Viipuria puolustavan prikaatin raskaan patteriston 12 tykille ammuksia. Kevyenkin patteriston 12 tykille ammuksia oli vain pieni määrä, mutta ne ehdittiin ampua.
Kaksikko korostaa, ettei vähäisiä ammuksia voitu jakaa kaikille niitä pyytäneille noin vain. Muuten koko ammushuolto olisi karannut armeijakunnan käsistä.
Tavaraa täytyi Kuuselan ja Ojasen mukaan jakaa erillisten esikunnasta tulleiden määräysten mukaan. Se oli ainut keino, jotta armeijakunnan johto pysyi kärryillä ampumatarvikehuollostaan.
– Ei Rautakorpi ollut mikään pikatukku, jossa sanotaan, että otamme sitä ja tätä, Kuusela summaa HS:lle.
