Sata vuotta sitten yksi laki hallitsi julkisuutta – Kyösti Kallio betonoi puolueensa voiman maaseudulla
Asutus- ja maanhankintakysymykset olivat politiikan kuumimpia perunoita 1900-luvun alkuvuosikymmeninä.
Toisin kuin usein ajatellaan, torpparien itsenäistyminen ei ollut vuoden 1918 sisällissodasta saatu idea. Asiaa oli ajettu jo eduskunnan perustamisesta 1907 lähtien ja jo aiemminkin säätyvaltiopäivien Suomessa.
Itsenäistyminen ja sisällissota sallivat kehitykselle vauhtia ja mahdollisuuden.
Vuoden 1918 niin kutsuttu torpparilaki antoi torpan tai mäkituvan vuokraajille oikeuden lunastaa vuokramaansa omakseen. Suuremmat maanomistajat menettivät maitaan, mutta uusia itsenäisiä tiloja luomalla taattiin yhteiskunnallinen liennytys sodan jälkeen sekä parannettiin maan ruokahuoltoa.
1920-luvun alussa maalaisliitto sosiaalidemokraattien osittain komppaana halusi mennä vielä pidemmälle. Torpparivapautus oli myös oikeiston hyväksymä, mutta kaavailtu laki maan hankkimisesta asutustarkoituksiin eli niin kutsuttu Lex Kallio (Kallion laki) sai oikeiston ja maalaisliiton välit tulehtumaan pahasti.
Useaan otteeseen maatalousministerinä itsenäisyyden alkuvuosina toiminut Kyösti Kallio ajoi voimakkaasti uutta maanlunastuslakia. Sovittelevuudesta tunnettu Kallio oli niin voimakkaasti asiansa puolella, että ajautui törmäyskurssille jopa oman puolueensa maalaisliiton sisällä.
Näyttöjä Kalliolla oli jo useiden maataloutta rasittaneiden verolakien poistosta.
Vasemmisto varauksellisesti tuki Kallion tavoitteita maanhankintalaeista, mutta suurmaanomistajia edustanut oikeisto eli kokoomus ja RKP eivät nähneet laissa järkeä. Uhkana oli suurtilojen pilkkominen samalla tavalla kuin torpparilain aikaan.
Torpparilain myötä Suomeen oli saatu koko joukko uusia itsenäisiä tilallisia. Tämä tarkoitti yhä sitoutuneempaa joukkoa maanviljelijöitä ja metsänhoitajia, joka oli maanomistajana myös yhä sitoutuneempi nuoreen yhteiskuntaan.
Ruokahuollonkin kannalta oli hyvä, että laaja joukko kansasta saatiin sitoutumaan maatalouden kehittämiseen ja perheensä leivän kasvattamiseen.
Lex Kallio auttoi pientiloja hankkimaan lisämaita, ja maattomia aloittamaan maataloustoimintaa.
Laki antoi tietyin ehdoin mahdollisuuden lunastaa maata asutus- ja tuotantotarkoitukseen. Ensisijaisesti tarkoitus oli hankkia lisämaata valtion ja seurakuntien maista, toisella sijalla olivat suuryhtiöt, vasta viimeisenä keinona pidettiin suurtilojen maiden lunastamista. Tässä maata menettävän tilan koon tuli olla vähintään 200 hehtaaria muualla tai 400 hehtaaria harvemmin asutetussa Oulun läänissä.
Maata voitiin hankkia täysi-ikäiselle henkilölle, joka oli täysivaltainen ihminen, jolla oli kansalaisluottamus.
Kansalaisluottamuksen menetykseen tuomittiin joitakin punakaartilaisia sisällissodan jälkeen.
Maata alkujaan omistamaton maan hankkija sitoutui kolmessa vuodessa rakentamaan tilalle asunnon. Maan hankkijalla piti myös olla ammattitaitoa maan viljelemiseen sekä tarvittavat työkalut omistuksessaan.
Yläraja uudistilan koolla oli eteläisessä ja keskisessä Suomessa 20 hehtaari peltoa ja 20 hehtaaria metsämaata. Lapissa koko oli 75 hehtaaria metsämaata.
Laissa rikottiin omaisuudensuojan periaatteita, joten se piti säätää perustuslain säätämisjärjestyksessä. Oikeiston äänillä kesäkuussa 1922 laki jäi lepäämään vaalien yli.
Vaalit tosin koittivat heti heinäkuussa.

(Kuva: Wikimedia Commons / Hugo Sundström / Hufvudstadsbladet)
Kyösti Kallion nimi päätyi syystäkin osaksi lain lempinimeä. Muiden ollessa skeptisiä maatalousministeri Kallio piti päänsä eikä taipunut vähääkään.
Vasemmisto ja edistyspuolue seurasi sivusta, kun Kallio kävi maataloussotaansa oikeistoa vastaan. Oikeistolehdet eivät säästelleet sanojaan lytätessään lakihanketta. Näytti, ettei maassa muuta puheenaihetta ollutkaan kuin Kallion ajama maanhankintalaki.
Suuri voitto oli, kun Kallio sai oman puolueensa rivit suoriksi.
Nivalan sovintopuhe heti sisällissodan jälkeen lienee Kallion tunnetuin puhe, mutta omasta mielestään sekä monen todistajan mielestä Kallion puhujauran huippu nähtiin maalaisliiton Helsingin puoluekokouksessa 2. huhtikuuta 1922.
Professori Kari Hokkanen kirjoittaa puoluekokouksesta seuraavasti Lex Kalliota käsittelevällä internet-sivulla:
”Kallio selosti lakejaan kokoukselle puhuen peräti puolentoista tunnin ajan »sydämestä ja sydämiin». Hän arveli itse puhettaan suurimmaksi, minkä oli koskaan pitänyt. Lex Kallio oli kuulijain mieleen. »Oli omituista, että miehien silmissä näkyi kyyneleitä, en tiedä miksi», Kallio kuvaili puheensa vaikutuksia puoluekokouksessa. Kallion kuvauksen vahvistaa Alkio, joka tuohon aikaan oli muutoin varsin kriittinen Kallioon.
»Kallio puhui suurtöistään, kolmesta maareformilaista. Oli hauska häntä nähdä ja kuulla. Mies tunsi saavutetun työn iloa. Mikä ihmeellinen sattuma, että maalaisliitolle piti joutua juuri talonpoika toteuttamaan tätä suurta, maalaisliiton kannalta ensiluokkaista asiaa! Jumalan tahto! — On ilo katsoa miestä puhujalavalla sellaisen saavutuksen jälkeen.»”
Eduskuntataistelustakin tuli kiivas. Vasemmisto osittain empi, mutta tuki sitten maalaisliiton esitystä. Äänet eivät riittäneet välittömään voimaantuloon, vaan laki jäi seuraavalle eduskunnalle.
Vaaleissa pian tämän jälkeen maalaisliitolla oli vahva ase. Se puolusti lakia, jolla useat tilat saisivat hankkia lisää maata. Heinäkuun 1922 eduskuntavaaleissa tulikin voittoa kolme paikkaa, ja Kyösti Kallion nimi tunnettiin lakitaistelun vuoksi nyt koko maassa.
Maalaisliitto lunasti paikkansa maaseutuväestön ykköspuolueena osittain Lex Kallion ansiosta. Puolue nousi SDP:n ohi eduskunnan suurimmaksi vielä samalla vuosikymmenellä vuoden 1929 eduskuntavaaleissa saaden historiansa parhaan tuloksen, 60 paikkaa.
Kallio nousi marraskuussa pääministeriksi ja reilua viikkoa myöhemmin, tasan sata vuotta sitten 25. marraskuuta 1922, eduskunta hyväksyi Lex Kallion. Kallio oli Suomen historian ensimmäinen maalaisliittoa edustanut pääministeri, ja toimi tällä paikalla vielä kolme kertaa myöhemminkin.
Tasavallan presidenttinä hän toimi 1937–1940. Kaudelle osui talvisota. Hän kuoli välirauhan aikana samana päivänä kun oli luopunut presidentin tehtävästä.
Lex Kalliota hyödynnettiin lopulta verrattain vähän, eikä monikaan suurtila joutunut maistaan luopumaan. Periaatteellinen merkitys kuitenkin jäi ihmisten mieliin, ja maaseutuväestön mieliin betonoitiin vahva luottamus maalaisliittoon maaseudun ihmisten asian ajajana.
Lähteitä:
Hakalehto, Ilkka: Maalaisliitto-Keskustapuolueen historia 1 – Maalaisliitto autonomian aikana 1906–1917, Kirjayhtymä 1986.
Hokkanen, Kari: Lex Kallion pitkä historia (internet-artikkeli).
Mylly, Juhani: Maalaisliitto-Keskustapuolueen historia 2. Maalaisliitto 1918–1939, Kirjayhtymä 1989.
Suomen suurin talonpoika – Kyösti Kallion muistojulkaisu, WSOY 1941.