Sairauspelosta kärsivät potilaat kuormittavat terveydenhuoltoa
Lähes jokainen on joskus elämänsä aikana huolissaan jostakin oireestaan tai pelkää sairastuneensa vakavasti. Joillakin ihmisillä sairauspelko muuttuu kuitenkin vakavammaksi: huoli on mielessä jatkuvasti, heikentää toimintakykyä ja johtaa toistuviin käynteihin ja tutkimuksiin terveydenhuollossa. Ihminen on vakuuttunut, että hänellä on jokin vakava sairaus, kuten syöpä.
Sairauspelosta kärsii noin muutama prosentti perusterveydenhuollon potilaista, ja erikoissairaanhoidossa tapauksia on enemmänkin, kertoo Oulun yliopiston professori ja psykiatri Sami Räsänen.
– Kun lähdetään selvittämään, onko kyse jostain vakavammasta, vaaditaan yleensä myös erikoissairaanhoidon tutkimuksia ja selvittelyitä. Vaikea-asteisesta sairauspelosta, eli hypokondriasta, kärsii noin prosentti väestöstä.
Räsäsen mukaan sairauspelosta kärsivät potilaat hakeutuvat joko terveyskeskukseen tai yksityissektorille ja nimenomaan somaattiselle puolelle – eivät siis psykiatrian puolelle.
Monella on taipumusta myös tietynlaiseen ”lääkärishoppailuun”, eli he saattavat hakeutua useisiin eri paikkoihin saadakseen aina uusia tutkimuksia. Potilaille tehdään lähetteitä erikoissairaanhoitoon sekä julkiselta että yksityiseltä sektorilta.
Räsänen huomauttaa, että sairauspelon vaikeusaste määrittää sen, kuinka paljon erilaisia käyntejä ja tutkimuksia tarvitaan. Lievemmässä tapauksessa voi riittää yksikin käynti perusteellisine tutkimuksineen, minkä jälkeen potilas rauhoittuu ja uskaltaa luottaa siihen, ettei kyse olekaan mistään vakavasta.
– Vakavimmassa tapauksessa käyntejä ja tutkimuksia voi kertyä valtavasti, eikä mikään riitä vakuuttamaan potilasta siitä, että hän ei olekaan vakavasti sairas.
Räsäsen mukaan somaattiset tutkimukset lopetetaan tietyn pisteen jälkeen.
– Lääkärin täytyy tehdä tai teettää sen verran tutkimuksia, että hän on itse varmistunut siitä, että kyse ei ole mistään somaattisesta sairaudesta. Sitten hän voi vakuuttaa näin myös potilaalle.
Osalla ihmisistä on myös vaikeammin diagnosoitavia sairauksia, joiden selvittely voi vaatia valtavan määrän erilaisia tutkimuksia. Miten voidaan olla varmoja, että kyse on nimenomaan sairauspelosta eikä tällaisesta?
Räsäsen mukaan sataprosenttisesti varmoja ei voida olla, mutta varsinkin vakavat sairaudet – eli juuri ne, joita sairauspelkoiset pelkäävät – löytyvät yleensä hyvin.
– On hyvin harvinaista, että myöhemmin käykin ilmi, että jokin fyysinen sairaus olisi selittänyt oireet. Pitää kuitenkin aina muistaa, että sairauspelko ei poissulje sitä, etteikö voisi myöhemmin sairastua johonkin vakavaan sairauteen.
Sairauspelosta kärsivien oirekuvat voivat olla hyvin vaihtelevia. Tyypillistä on, että sairauspelkoinen tulkitsee kehonsa tavanomaisia tuntemuksia pelkonsa kautta ja saattaa näin kokea esimerkiksi lievät kivut vakavan sairauden merkiksi.
Vaikka tutkimusten tekeminen olisi päätetty lopettaa, sairauspelkoinen potilas suurella todennäköisyydellä kuitenkin palaa vastaanotolle. Tällöin potilasta hoidetaan psykoedukatiivisesti: keskustellaan kaikesta, mitä on jo tutkittu, selvitetään elämäntapahtumien yhteyttä oireiluun ja yritetään löytää syyt pelon takana.
– Esimerkiksi masennukseenhan liittyy tyypillisesti myös sitä, että tulkitaan negatiivisesti erilaisia kehon tuntemuksia, Räsänen huomauttaa.