Sää jatkuu tänään helteisenä – varoituksia maastopaloista
Sää jatkuu tänään monin paikoin jopa tukalan helteisenä. Ilmatieteen laitokselta arvioidaan STT:lle, että ainoastaan pohjoisimmassa Lapissa lämpötilat voivat jäädä alle 20 asteeseen.
Eilisiltana hellevaroituksia annettiin tiistaille laajalti maan itä-, keski- ja pohjoisosiin.
Viime viikkojen helleputki on ollut poikkeuksellinen. Yli 30 asteen hellepäiviä on ollut nyt peräkkäin yhteensä 17. Ilmatieteen laitoksen mukaan 30 asteen ylitykset ovat viikon edetessä edelleen mahdollisia.
Ukkoskuurot ja sateet jatkuvat alkuviikosta monin paikoin. Voimakkainta ukonilman ennustetaan Lappiin sekä maan länsiosiin.
Sateita saadaan odotella ainakin vielä Itä-Suomessa, jossa on ollut voimassa laajoja maastopalovaroituksia. Esimerkiksi Pohjois-Karjalan pelastuslaitos kertoi maanantaina, että maastopalojen syttymisriski maakunnassa on jo historiallisen korkea.
Myös yölämpötilat pysyvät vielä tällä viikolla trooppisissa lukemissa. Tulevina öinä lämpötilat pysyvät monin paikoin vähintään 20 asteessa.