Ruotsi aikoo tuplata väestönsuojelun budjettinsa
Ruotsi aikoo kaksinkertaistaa väestönsuojelun budjettinsa kolmen seuraavan vuoden aikana, ilmoitti maan hallitus torstaina. Hallituksen mukaan Ukrainasta saadut opetukset osoittavat, kuinka tärkeää on turvata yhteiskunnat keskeiset toiminnot.
Nyt julki tuotu tavoite on, että Ruotsi käyttää väestönsuojeluun vuonna 2028 yhteensä 15 miljardia kruunua (noin 1,3 miljardia euroa).
Lisärahoituksella on tarkoitus vahvistaa terveydenhuolto- ja pelastuspalveluja, ruoka- ja juomavesihuoltoa sekä liikenne- ja energiainfrastruktuuria.
Väestönsuojelulla tarkoitetaan ihmisten ja omaisuuden suojaamista ja pelastustoimintaa poikkeusoloissa sekä niihin varautumista.
Ruotsi on niin ikään kasvattamassa puolustusbudjettinsa kahteen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tähän on määrä päästä jo kuluvana vuonna.