Rikoksen uhrin pitää maksaa terapiansa ensin itse, eikä tietoa korvauksesta saa etukäteen – tähän ja moniin muihin uhreille myönnettäviin korvauksiin halutaan muutoksia

Rikokset

Rikosten uhreille ja henkirikosten uhrien läheisille valtion varoista maksettavaa korvausjärjestelmää halutaan uudistaa.

Oikeusministeriön arviointiryhmän mukaan olisi hyvä harkita sitä, että jatkossa rikoksen uhri ja henkirikoksen uhrin läheinen voisivat saada terapiakuluihin etukäteen maksusitoumuksen Valtiokonttorilta.

Nykyisellään rikoksen uhri tai henkirikoksen uhrin läheinen voivat hakea terapiakuluja takautuvasti, mutta ne on ensin maksettava itse eikä aina ole varmuutta siitä, saako terapiaan käytettyjä rahoja takaisin.

–  Tämä on koettu hirvittävän hankalaksi järjestelmäksi. Ensin sinun pitää aiheuttaa se kulu eli kääntyä jonkin ammattiauttajan puoleen. Sitten maksat laskun ja teet hakemuksen, ja jossain vaiheessa hakemukseen voi tulla kielteinen päätös, kun syy-yhteyden katsotaan lakanneen, prosessioikeuden dosentti, asianajaja Markku Fredman sanoo.

Rikosuhripäivystyksen kehitysjohtaja Jaana Koivukangas kuvailee ehdotusta erinomaiseksi. Hän sanoo, että heidän kokemuksiensa mukaan moni uhri tai uhrien läheinen ei uskalla hakeutua esimerkiksi yksityiseen terapiaan.

–  Maksusitoumuksen tulisi olla voimassa myös suhteellisen pitkään. Usein alkujärkytys on niin voimakas, ettei ihminen ole kykenevä aloittamaan terapiaprosessia kovin pian tapahtuneen jälkeen, hän sanoo.

Oikeusministeriö laittoi alkuviikolla lausunnolle arviointimuistion, jossa ehdotetaan harkittavaksi useita muutoksia rikosvahinkolakiin.

Lähtökohtaisesti rikoksentekijä vastaa aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta itse, mutta he ovat usein vähävaraisia eikä heiltä ole aina mahdollista saada korvauksia.

Rikosvahinkolain tarkoituksena on maksaa uhrille korvaukset valtion varoista, jos korvausta ei rikoksentekijältä saada.

Rikosvahinkolaki on toissijainen korvausjärjestelmä, eikä sen tarkoituksena ole korvata täysimääräisesti uhrin tai uhrin läheisen korvauksia.

Nyt valmistelussa olevan uudistuksen taustalla on pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitusohjelman kirjaus, jonka mukaan rikoksen uhrin ja henkirikoksen uhrin omaisten mahdollisuus saada korvauksia Valtiokonttorilta turvataan.

Arviointimuistiossa kokonaan uutena asiana ehdotetaan sitä, että rikoksen uhrilla olisi oikeus saada korvaus kärsimyksestä valtiolta myös silloin, kun häntä on rangaistavaksi säädetyllä teolla syrjitty.

Oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Riitta Haapasaari sanoo, että jos syrjintään syyllistyneeltä haetaan korvauksia, tällä on usein varaa maksaa korvaukset. Nyt harkittavaksi tuleva muutos soveltuisi tilanteeseen, jossa korvauksia ei syylliseltä saataisikaan ja valtio maksaisi korvauksia.

–  Syrjintärikoksen painoarvo on viime vuosina kasvanut. Siitä on ikään kuin tullut uhrin näkökulmasta vakavampi oikeudenloukkaus kuin minkälaiseksi se on aiemmin mielletty, Haapasaari sanoo.

Koivukankaan mukaan syrjityksi tuleminen voi olla hyvin traumatisoivaa ja voi vaikuttaa vahvasti koko loppuelämään.

–  Kärsimyskorvaus näissä tilanteissa olisi tarpeellinen lisäys rikosvahinkolakiin, hän sanoo.

Syrjinnällä voidaan tarkoittaa muun muassa sitä, että ihminen saa esimerkiksi etnisen taustansa takia kaupassa erilaista kohtelua kuin muut asiakkaat.

Nykyisellään rikosvahinkolaissa on ikään kuin omavastuuosuus, jota kutsutaan perusvähennykseksi. Se on tällä hetkellä 220 euroa. Perusvähennys tehdään kivusta, särystä, kärsimyksestä ja muusta tilapäisestä tai pysyvästä haitasta saaduista korvauksista.

Perusvähennyksen tarkoituksena on säästää valtion korvausmenoja. Nykyisin 220 euron perusvähennys tehdään vuosittain noin 2  800 tapauksessa, eli säästö on noin 616  000 euroa.

Arviointimuistion mukaan on hyvä pohtia, onko perusvähennyksen käyttäminen tarkoituksenmukaista, kun aineettoman vahingon korvauksille on lisäksi laissa säädetty enimmäismäärät.

Haapasaaren mukaan perusvähennyksen poisto helpottaisi rikosten uhrien asemaa.

–  Vahingon aiheuttajalta voi periä sen 220 euroa. On kuitenkin eri asia, onko se mahdollista saada tai haluaako nähdä sen vaivan, että ulosoton kautta yrittää saada sitä 220:tä euroa. Todennäköisesti ne jäävät saamatta, Haapasaari sanoo.

Muistion mukaan perusvähennyksestä luopuminen selkeyttäisi rikosvahinkojen korvausjärjestelmää ja tekisi siitä rikoksen uhrille oikeudenmukaisemman ja helpommin ymmärrettävän.

Muistion mukaan uhrin on yritettävä periä omavastuuosuutta rikoksen tekijältä joko suoraan tai ulosoton kautta. Mahdollisuudet saada perusvähennyksen määrää rikoksen tekijältä ovat usein vähäiset.

–  Lisäksi rikoksen uhri joutuisi korvauksen saadakseen olemaan yhteydessä rikoksen tekijään, mikä joissakin tapauksissa saattaisi vaikeuttaa hänen toipumistaan rikoksen aiheuttamasta traumasta, muistiossa sanotaan.

Vaikka perusvähennyksen määrä on pienehkö, sillä on muistion mukaan merkitystä erityisesti vähävaraisille uhreille.

Nykyisellään valtiolta saatavan korvauksen enimmäismäärä kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta on 12  500 euroa.

Rikoksen tekijän maksettavaksi tuomioistuimessa tuomitut tilapäisen haitan korvaukset vaihtelevat merkittävästi haitan suuruuden mukaan ja ovat enimmillään 43  000 euroa.

Nykyisellään rikosvahinkolain nojalla maksettavan kärsimyskorvauksen enimmäismäärä vaihtelee rikoksesta riippuen. Seksuaalirikoksen uhrille maksettava kärsimyskorvauksen enimmäismäärä on 9  700 euroa.

Jos kyse on alaikäisestä uhrista, enimmäismäärä on 16  500 euroa. Muissa rikoksissa kärsimyskorvauksen enimmäismäärä on 3  600 euroa.

Oikeuskäytännössä kärsimyksestä tuomittujen korvausten suuruus vaihtelee yhdestä eurosta noin 72  000 euroon.

Rikosvahinkolaissa saman vahinkotapahtuman perusteella vahinkoa kärsineelle suoritetaan henkilövahingosta ja kärsimyksestä yhteensä enintään 63  000 euroa.

Muistion mukaan olisi harkittava, että aineettomien vahinkojen sekä henkilövahingosta ja kärsimyksestä maksettavan yhteiskorvauksen korvauskattoihin tehtäisiin tasokorotus. Yhteiskorvauksen korvauskaton korottamisen sijaan voitaisiin säätää korvauskatto koskemaan vain aineettomia vahinkoja ja korvata sairaanhoito- ja muut kulut aiheutuneiden kustannusten mukaisesti.

Rikosvahinkolain mukaisten enimmäismäärien mukaisia korvauksia maksetaan vain harvoin. Toisaalta vammat, jotka oikeuttavat enimmäismäärän ylittäviin korvauksiin, ovat vakavia ja aiheuttavat uhrille merkittävää haittaa.

–  Muutos ei vaikuttaisi kovin moneen tapaukseen. Tapauskohtaisesti se voisi kuitenkin olla merkittävä, Haapasaari sanoo.

Muistiossa ei määritellä sitä, kuinka suuri korvauskattoihin tehdyn korotuksen tulisi olla. Fredmanin mukaan sopivaa tasoa on vaikea arvioida. Kyse on hänen mukaansa nollasummapelistä, sillä raha olisi pois jostain muualta.

Lisäksi muistio kehottaa pohtimaan rikosvahinkolain muuttamista siten, että surmansa saaneen läheisellä olisi oikeus saada korvaus hänelle kuolemantapauksesta aiheutuneesta kärsimyksestä.

Korvauksen enimmäismääräksi ehdotetaan 4  000:ta euroa.

Fredmanin mukaan kokonaisuudessaan ehdotettavilla lainsäädäntömuutoksilla pyritään korjaamaan ongelmia, jotka syntyivät, kun lakia edellisen kerran muutettiin ja korjattiin.

– Se tehtiin noin reilut kymmenen vuotta sitten ja käsitykseni mukaan säästösyistä.