Ranskassa apinarokkoennätys – rokotukset alkoivat

Terveys

Ranskan terveysviranomaiset kertoivat tiistaina, että maassa oli todettu 2 171 apinarokkotapausta.

Tapauksista yli puolet oli todettu Pariisin alueella.

EUobserverin mukaan Pariisiin on avattu maan ennätyslukujen jälkeen ensimmäinen rokotuskeskus. Se jakaa, myös apinarokkoa vastaan toimivaa, isorokkorokotetta kohderyhmille.

Terveysministeri Francois Braunin mukaan rokotetta oli jaettu 42 000 kappaletta.

Viime viikolla apinarokkoon menehtyi Espanjassa kaksi ihmistä.

Suomessa on todettu noin 20 apinarokkotapausta.

Maailman terveysjärjestö WHO on julistanut apinarokon maailmanlaajuiseksi kansanterveysuhaksi.