Putin vieraili vallatuilla ukrainalaisalueilla, Zelenskyi Donetskissa
Kreml sanoi tiistaina Venäjän presidentin Vladimir Putinin vierailleen Ukrainassa Hersonin ja Luhanskin alueilla. Putin olisi Kremlin lausunnon mukaan vieraillut alueellisissa päämajoissa ja tavannut sotilaskomentajia.
Vierailun ajankohdasta ei lausunnossa kerrottu. Kremlin mukaan Putin toivotti joukoille hyvää pääsiäistä, joka ortodokseilla sijoittui viime sunnuntaille.
– Minulle on tärkeää kuulla mielipiteenne tilanteesta, kuunnella teitä ja vaihtaa tietoja, Putin sanoi Kremlin julkaisemalla videolla.
Kyseessä olisi Putinin ensimmäinen vierailu Hersonissa ja Luhanskissa sen jälkeen, kun Venäjän laittomasti liitti ne ja kaksi muuta Ukrainan aluetta itseensä viime syksynä. Alueet ovat osittain venäläisjoukkojen hallussa.
Putinin kerrottiin maaliskuussa vierailleen Donetskin alueella Mariupolissa, jonka Venäjä valtasi viime vuonna raskaiden taisteluiden jälkeen.
– Presidentti vierailee uusilla alueilla nyt entistä useammin, sanoi Kremlin edustaja Dmitri Peskov.
Ukrainan presidentin neuvonantaja Myhailo Podoljak kutsui Twitter-tilillään Putinin vierailua joukkomurhan alkuunpanijan kiertokäynniksi, jonka aikana Putin voisi ”nauttia kätyreidensä rikoksista viimeistä kertaa”.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi vieraili rintamalla Avdijivkassa Itä-Ukrainan Donetskissa. Asiasta kerrottiin tiistaina presidentin verkkosivuilla.
Zelenskyin kerrottiin kuulleen paikallisen sotilaskomentajan tilanneraportin ja tavanneen rintamalla taistelevia sotilaita.
Zelenskyin vierailusta kerrottiin muutamia tunteja sen jälkeen, kun Venäjä kertoi Putinin vierailusta vallatuilla ukrainalaisalueilla.
Raskaat taistelut Donetskin alueella sijaitsevasta Bahmutin kaupungista jatkuvat. Venäjän joukot ovat Britannian puolustusministeriön tiistaisen tilannekatsauksen mukaan jatkaneet hidasta etenemistään kaupungissa.