Putin kiisti omistavansa Navalnyin videolla esitellyn palatsin

Navalnyin tukijat kutsuvat koolle uusia protesteja sunnuntaille
Venäjä

Venäjän presidentti Vladimir Putin on kommentoinut tänään ensimmäistä kertaa videota, jonka oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi julkaisi viime viikolla. Putin kiisti, että videolla esitelty palatsimainen rakennus tai sen omaisuus kuuluisivat hänelle tai lähisukulaisilleen.

”Putinin palatsi” -nimisellä videolla esiteltiin Putinin ökytaloksi väitetty rakennus, josta löytyy muun muassa kasino, tankotanssilava ja vesipiippulounge. Palatsi sijaitsee Mustanmeren rannikolla. Videota on katsottu Youtubessa jo yli 86 miljoonaa kertaa.

Putin kiisti omistavansa kyseisen rakennuksen tänään opiskelijoiden kanssa käymässään videopuhelussa.

Venäjä syyttää Yhdysvaltojen Moskovan-suurlähetystöä ”Venäjä-vastaisten protestien” lietsomisesta sosiaalisessa mediassa.

Venäjän ulkoministeriön mukaan yhdysvaltalaisdiplomaatit tukevat ”laittomia mielenilmauksia”. Lisäksi ulkoministeriö kertoi selvittävänsä yhdysvaltalaisten teknologiayritysten ”vaikuttamista” Venäjän sisäisiin asioihin.

Lukuisissa Venäjän kaupungeissa järjestettiin lauantaina mielenosoituksia vankilassa istuvan oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin tueksi. Marssille osallistui kymmeniätuhansia ihmisiä, ja niitä on pidetty kokoluokaltaan merkittävimpinä protesteina presidentti Putinin aikakaudella.

Ainakin yli 3  700 ihmistä on otettu kiinni protestien vuoksi, kertoo kansalaisaktivistien ylläpitämä OVD Info.

Navalnyin tukijat ovat kutsuneet koolle uusia mielenosoituksia sosiaalisessa mediassa. Navalnyin tukija ja alueverkoston johtaja Leonid Volkov kutsui venäläisiä kadulle sunnuntaina ”Navalnyin vapauttamiseksi ja vapauden ja oikeuden puolustamiseksi”.

Navalnyi palasi reilu viikko sitten Venäjälle oltuaan Saksassa hoidossa myrkytysyrityksensä jälkeen. Hänet otettiin Moskovassa kiinni heti lentokentällä ja vangittiin myöhemmin ainakin 30 päiväksi.

Useat maat ovat vaatineet Navalnyin vapautusta. Myös EU:n ulkoministerit keskustelevat tänään Venäjän tilanteesta.