Puoluelehdistöstä on jäljellä enää rippeet – Keskustan Lehtimiesten 100-vuotishistoriikin kirjoittanut Timo Laaninen näkee tilausta poliittisen sanan paluulle

Alussa oli sana.

Lause on tuttu Raamatusta, mutta keskustakonkari Timo Laanisen mukaan se tiivistää myös puoluelehdistön ja puolueiden syntyhistorian Suomessa.

– Ensin on aate, jonka kannattajat perustavat lehden. Kun lehti on muokannut maaperän kypsäksi, lehden yhdistämä joukko perustaa puolueen, Laaninen kuvaa.

Sanasta lähdettiin liikkeelle myös Maalaisliitossa. Vuonna 1906 perustettiin Ilkka, jonka toimituksessa päätettiin laittaa pystyyn puolue.

Aatteen ympärille syntyi pian myös tukku muita lehtiä. Oli luonnollista, että saman puolueen lehtien toimittajat alkoivat pitää yhteyttä keskenään ja tunsivat tarvetta yhteiselle organisaatiolle.

Sisällissota ja valtiomuotokiista viivyttivät hanketta, mutta vuonna 1919 Imatran puoluekokouksen yhteydessä sai alkunsa Maalaisliiton Sanomalehtimiesyhdistys.

Keskustan entinen puoluesihteeri, nykyisin Malmin seurakunnassa pastorina toimiva Laaninen on koonnut yhdistyksen historian kansien väliin. Maahengen kustantama Sata vuotta sanan voimalla julkaistiin tänään Helsingissä.

Laanisen mukaan Maalaisliiton Sanomalehtimiesyhdistys oli aluksi toimittajien yhdessäolo-organisaatio, joka järjesti jäsenilleen toimintaa ja tuki heidän virkistäytymistään.

Yhdistys oli vahvasti aatteellinen.

– Santeri Alkion näkemys maalaisliittolaisen toimittajan valistustehtävästä ohjasi yhdistyksen työtä, Laaninen toteaa.

Päätoimittajilla oli järjestössä vahva rooli ja he toimivat vuorollaan sen puheenjohtajina, Alkiokin vuonna 1921.

Taustapuolueensa tavoin Maalaisliiton Sanomalehtimiesyhdistys oli lehtimieskentällä sovun rakentaja, joka heti perustavassa kokouksessa ehdotti muille aatteellisille sanomalehtimiesyhdistyksille yleisen sanomalehtimieskokouksen järjestämistä.

Tavoitteena oli entistä suuremman yhteisymmärryksen luominen eri puolueiden sanomalehtien välillä ”isänmaan tärkeimmissä kysymyksissä”.

Maalaisliiton Sanomalehtimiesyhdistyksestä kasvoi nopeasti vahva vaikuttaja. Sen jäsenmäärä ja talous lähtivät voimakkaaseen nousuun sotien jälkeen.

Yhdistys kurssitti toimittajia ja edisti maalaisliittolaisten nuorten pääsyä töihin puolueen lehtiin. Sen asema puolueessa vahvistui vuonna 1968, kun Keskustan Lehtimiehiksi nimensä muuttanut yhdistys liittyi Helsingin piiriin ja sai edustajan keskustapuolueen puoluehallitukseen.

1970-luvulle tultaessa puoluepoliittinen kilpailu alkoi ulottua lähes kaikille yhteiskunnan aloille. Keskustan Lehtimiehetkin houkutteli riveihinsä runsaasti uusia jäseniä, ja vuonna 1974 jäsenmäärä oli jo 254.

Päätoimittajien ote järjestöstä alkoi löystyä ja toiminnan painopiste muuttua.

– Erityisen merkittävänä voidaan pitää vuosikokouksen päätöstä perustaa yhdistykselle ammattiyhdistysjaosto vuonna 1975, Laaninen kertoo.

Jaoston tehtävänä oli tukea keskustalaisten toimittajien poliittista järjestäytymistä. Käytännössä se pyrki edistämään keskustan vaikutusvaltaa toimittajien ammattijärjestöissä, Suomen Sanomalehtimiesten liitossa sekä Radio- ja televisiotoimittajien liitossa.

Yhdistyksen piirissä virisi 1970-luvulla myös keskustelu toimittajien ammatillisestä identiteetistä ja roolista puolueessa. Keskustalainenkin toimittaja oli toimittaja, ei keskustan toimitsija.

Yhdistyksen päätoimintamuodoksi nousivat tasokkaat jäsenseminaarit. Esimerkiksi keväällä 1975 lehtimiehille kävivät puhumassa molemmat Kekkosen seuraajaksi tyrkyllä olleet tohtorit, ulkoministeri Ahti Karjalainen ja valtiovarainministeri Johannes Virolainen.

1980-luvulla suomalainen lehdistö kohtasi rajun murroksen, jolla oli vaikutuksensa myös Keskustan Lehtimiehiin. Maakunnissa käynnissä olleet lehtitaistelut päättyivät ykköslehtien voittoihin ja kakkoslehtien kuihtumisiin.

Ykköslehtien menestys houkutteli puoleensa sijoittajia. Lehtien kustantamisesta tuli bisnestä, ja aatteelliset sidokset alkoivat höltyä.

Keskustapuolueen äänenkannattajista irtautui ensimmäisenä Keskisuomalainen vuonna 1986. Muut sanomalehdet seurasivat perässä seuraavalla vuosikymmenellä ja viimeiset 2000-luvun alussa.

Keskustan onneksi useimmat maakuntalehdet kertoivat uusissakin ohjelmajulistuksissaan puolustavansa oman maakuntansa kehittämisen edellytyksiä.

– Näin niiden tulkittiin olevan suurissa asioissa samalla puolella kuin maakuntien puolue keskusta, Laaninen toteaa.

Ansiokasta historiikkia lukiessa mieleen hiipii haikeus. Kirjan punaisena lankana kulkee sadan vuoden kaari, jonka aikana puolueisiin sitoutunut lehdistö on lähes hävinnyt Suomesta.

Jäljellä on enää kunkin puolueen pää-äänenkannattaja, jos sitäkään. Vain vasemmistoliiton Kansan Uutiset ilmestyy paperijulkaisuna kerran viikossa, suurin osa muista kerran kuussa.

Huonoimmin on käynyt Vihreälle Langalle, jonka vihreät päätti viime vuonna lakkauttaa. Laaninen pitää lehden kohtaloa laboratoriokokeena, joka osoittaa, tuleeko puolue toimeen ilman journalistisin perustein toimitettua omaa mediaa.

Hän muistuttaa, että puolueiden sanomalehdillä on ollut tärkeä rooli yhteisen identiteetin ylläpitämisessä.

– Niiden tilalle ei ole kyetty luomaan yhtä vahvaa yhteisöllisyyttä luovaa tekijää. Viestinnän ja aatteellisen kehitystyön ulkoistaminen eivät riitä identiteetin rakennuspuiksi.

Laaninen näkee, että äänenkannattajilla voi jatkossakin olla tärkeä rooli yhteisen identiteetin vahvistamisessa.

– Ainakin se tehtävä sopii niille paremmin kuin ajatuspajoille ja viestintätoimistoille. Poliittisen sanan paluulle on myös tilausta tilanteessa, jossa median sitoutumattomuus on johtanut käytännössä median yksiäänisyyteen.

Lehtikentän muutokset ovat luonnollisesti heijastuneet myös Keskustan Lehtimiesten toimintaan. Samoin keskustan nousut ja laskut ovat puolue- ja lehdistötuen kautta vaikuttaneet suoraan yhdistyksen jäsenten työpaikkoihin.

Historiikin mukaan Keskustan Lehtimiehet on pitänyt pintansa muuttuvassa toimintaympäristössä. Pirkko Vilenin johtamassa yhdistyksessä on jäseniä yli kolmesataa. Haasteina ovat tosin jäsenmaksujen laiminlyönti ja jäsenkunnan ikääntyminen. 

Keskustan Lehtimiesten vuosittain järjestämät seminaarit keräävät edelleen politiikan ykkösnimiä esiintyjiksi. Yhdistys on 1990-luvulta lähtien ottanut myös kantaa viestintäpolitiikan kehitykseen esimerkiksi puolustamalla toimittajien tekijänoikeuksia.

Laanisen mukaan yhdistyksen tulevaisuuden ratkaisee lopulta, millaisia aatteellisia eväitä se voi tarjota uuden vuosisadan toimittajille.

– Näkemyksellistä journalismia tarvitaan tänään vähintään yhtä kipeästi kuin sata vuotta sitten. Muutoin on vaikea suunnistaa informaatioviidakossa, jossa vilisee harhaanjohtavaa tietoa, jopa suoranaisia valheita ja vihapuhetta tiedonvälityksen kaapuihin puettuina.

Timo Laaninen: Sata vuotta sanan voimalla. Keskustan Lehtimiehet median murroksen näkijöinä ja tekijöinä 1919–2019. Maahenki, 215 s.