PS-ryhmyri Mäkelä IS:lle polttoaineiden kallistumisesta: "Kaikkien pitää osallistua jollakin tavalla"
Orpon hallitus linjasi hallitusohjelmassaan, ettei liikennepolttoaineiden hinta nouse hallituksen toimenpiteiden takia. Kehysriihessä hallitus kuitenkin päätti kiristää yleistä arvonlisäveroa, mikä nostaa myös polttoaineiden hintaa.
Kysymys polttoaineiden hinnankorotuksista on erityisen kiusallinen valtiovarainministeripuolue perussuomalaisille. Sen edustajat ovat peränneet äänekkäästi polttoaineiden hintojen alentamista.
Esimerkiksi perussuomalaisten varapuheenjohtaja Mauri Peltokangas vaati aluevaalivideossa ”äänestämään pihalle bensan hinnan korottajat”.
Hallituksen mukaan yleistä arvonlisäveroa korotetaan nykyisestä 24 prosentista 25,5 prosenttiin. Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) mukaan tarvittaessa arvonlisäveroa nostetaan jo tänä vuonna. Myös polttoaineita verotetaan tämän prosentin mukaan.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä sanoo Ilta-Sanomille, että hyvin vaikeassa taloustilanteessa on jouduttu tinkimään monista muistakin hallitusohjelman periaatteista, kuten siitä, että verotuksella ei paikattaisi valtion taloutta.
– Se muutaman sentin mahdollinen korotus täytyy suhteuttaa tähän tilanteeseen, Mäkelä sanoo.
Mäkelä huomauttaa, että hallitus on laskenut aiemmilla päätöksillään polttoaineiden hintoja.
– Osa hyödyistä saattaa kilpistyä arvonlisäveron kiristykseen, mutta uskon, että tässä vaikeassa tilanteessa ei ole voittajia, vaan kaikkien pitää osallistua jollakin tavalla.
Mäkelän mielestä perussuomalaiset ei ole pettänyt lupauksiaan.
– Hallitusohjelmassa sovitut polttoaineen hinnan alennukset ja autoilun hinnan alennukset pitävät, mutta toista kautta tulee kenties lisää kustannusta, jolle ei tässä tilanteessa todennäköisesti mitään mahda.