Otkes: Essoten piirissä tapahtuneet itsemurhat tehtiin hukuttautumalla – tulivat henkilökunnalle yllätyksenä
Potilaskuolemat
Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) on saanut päätökseen tutkinnan Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essoten piirissä viime syksynä tapahtuneista potilaskuolemista.
Otkesin mukaan kolme osastohoidossa ollutta naispotilasta teki itsemurhan yhden kuukauden sisällä syys–lokakuussa. Kaikki kolme itsemurhaa tehtiin hukuttautumalla.
Otkes kertoo, että hoitohenkilökunnalle itsemurhat olivat tulleet yllätyksenä. Sen mukaan tutkinnan perusteella voidaan todeta, etteivät perusterveydenhuollon käytännöt välttämättä vastaa moniongelmaisen potilaan palveluntarpeeseen riittävän ajoissa.