Olympiakomitea odottaa aluehallintovirastojen urheilulinjauksia ensi viikolla

Urheilu

Ohjeet urheilukilpailujen ja -sarjojen aloittamista koskevista erityisjärjestelyistä ovat odotettavissa ensi viikon alkupuolella, arvioi Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen.

Valtioneuvosto päätti toukokuussa alussa, että urheilu pääsee vauhtiin 1. kesäkuuta ”erityisjärjestelyin”.

Erityisjärjestelyjä linjaavat aluehallintovirastot, jotka ovat ennen urheilua ohjanneet etenkin koulujen paluuta lähiopetukseen. Koulujen lähiopetus alkoi torstaina, kun oppilaat vaihtoivat etäopetuksesta kouluihin.

Suomessa on kuusi aluehallintovirastoa. Salonen muistutti, että aluehallintovirastojen on hankala antaa kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin soveltuvia ohjeistuksia.

Samaa viestittivät aluehallintovirastot torstaina julkistamassaan uutiskirjeessä, jossa ne korostivat kesän tapahtumia koskevien ohjeiden yleisluontoisuutta.

– Kun saamme selkeät yleislinjaukset siitä, mitä voi järjestää ulkona, mitä sisällä ja miten tila vaikuttaa, niillä päästään jo pitkälle. Sitten voimme pohtia jatkoa yhdessä ja lajeittain, Salonen sanoi.

Salonen kiittää yhteistyötä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa, jonka kautta Olympiakomitea on viestittänyt urheilun problematiikkaa päätöksenteon taustaksi.

Urheilun kannalta merkittävä linjaus on kokoontumisrajoitusten nostaminen kymmenestä henkilöstä 50:een kesäkuun alussa. Sääntö pätee urheilukilpailujen lisäksi muun muassa urheiluharjoituksiin ja lasten leiritapahtumiin.

Yli 50 hengen kokoontumisia ei sallita, ja koronavirustilanteen aiheuttamia hygieniasuosituksia pitää noudattaa.

Yleisötilaisuuksissa väkimäärän raja on heinäkuun loppuun 500 henkeä. Tämän osalta urheiluväki odottaa linjausta, millä tavalla tuo väkijoukko lasketaan ja onko esimerkiksi katsomon koolla tai poistumisteiden määrällä vaikutusta.