Nuoret miehet uskovat taloustaitoihinsa enemmän kuin naiset – maksuhäiriöt kertovat toista tarinaa
Nuoret naiset kokevat enemmän rahastressiä kuin nuoret miehet, kertoo OP Pohjolan kysely.
Naisista 36 prosenttia kokee stressiä usein ja miehistä reilu viidennes. Kysely suunnattiin 18–24-vuotiaille nuorille.
Naiset myös arvioivat taloustaitonsa heikommaksi kuin miehet. Naisista 23 prosenttia arvioi, että ei ole saanut tarpeeksi tietoa rahankäytöstä ja taloudenhoidosta koulusta ja läheisiltä, kun miehillä osuus on 13 prosenttia.
– On sinällään loogista, että rahastressi ja kokemus puutteellisista taloustaidoista kulkevat käsi kädessä. Jos kokee osaavansa, tuntee vähemmän stressiä, sanoo OP Pohjolan Vähittäispankin ESG-johtaja Satu Kuoppamäki tiedotteessa.
– Tilastoista voimme kuitenkin nähdä, että nuorissa esimerkiksi maksuhäiriömerkinnät painottuvat miehille. Taustalla voi olla asenne, jossa ikävää asiaa ei haluta miettiä.
Taustalla voi olla asenne, jossa ikävää asiaa ei haluta miettiä.
Satu Kuoppamäki OP Pohjolasta
Tärkeä osa taloustaitoja on oman talouden seuraaminen, jotta voi varmistaa tulojen riittämisen menoihin.
Nuorista 21 prosenttia kertoo tekevänsä kuukausibudjetin joka kuukausi. 21 prosenttia kertoo tekevänsä sen melkein joka kuukausi. Vastaajista 30 prosenttia kertoo tekevänsä kuukausibudjetin joskus.
– Eniten olen huolissani siitä, että neljännes nuorista kertoo, että ei tee budjettia koskaan, sanoo Kuoppamäki.
Kyselyyn vastasi syyskuussa 511 iältään 18–25-vuotiasta nuorta.