Nordean korkokate koheni heinä-syyskuussa 15 prosenttia, liikevoitto hipoi 1,3 miljardia
Nordean liikevoitto ylsi heinä-syyskuussa lähes 1,3 miljardiin euroon, nousten vuoden takaisesta kahdella prosentilla.
Korkojen nousu näkyi finanssikonsernin korkokatteessa, joka nousi 15 prosenttia yli 1,4 miljardiin. Oman pääoman tuotto koheni 12,7 prosenttiin vuoden takaisesta 10,8 prosentista.
Konsernijohtaja Frank Vang-Jensen totesi, että vaikka makrotalouden epävarmuus Pohjoismaissa kasvaa kiihtyneen inflaation ja heikentyneiden kasvuennusteiden seurauksena, on Nordealla kestävä liiketoimintamalli ja hyvät edellytykset kestää haastavat olosuhteet.
Keskuspankkien ohjauskorot ovat kuluneella neljänneksellä kääntyneet plussan puolelle sekä Suomessa että Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa jo aiemmin. Vang-Jensenin mukaan korkojen nousu auttaa pitkällä aikavälillä korjaamaan markkinaolosuhteita normaalimpaan suuntaan.
– Kohentuneet talletusmarginaalit tukivat tuottokehitystämme, ja odotamme tämän suuntauksen jatkuvan myös tulevilla neljänneksillä, sillä korot nousevat todennäköisesti edelleen kaikissa neljässä maassa, Vang-Jensen ennakoi.
Vaikeammat ajat eivät vielä näy Nordean luottotappioiden kasvuna, vaan Vang-Jensenin mukaan luottosalkun laatu on pysynyt vahvana.
Asuntoluottojen ja pk-yrityksille annettujen luottojen volyymikasvu hidastui epävarmojen aikojen seurauksena, mutta Nordea kertoo pystyneensä silti kasvattamaan markkinaosuuksiaan Pohjoismaissa.
Nordea paransi tuloksensa yhteydessä näkymiään kulujen ja tuottojen suhteen osalta.