Nordea ennustaa Suomelle nollakasvua sekä tänä että ensi vuonna
Suomen talouskasvu jää nollaan sekä tänä että ensi vuonna, ennustaa Nordea. Tiukkana jatkuva rahapolitiikka on yksi syy heikkoon näkymään, mutta kehitystä jarruttaa myös maailmantalouden hidastuminen. Kasvua on luvassa vasta vuonna 2025, jolloin Suomi yltäisi 1,5 prosentin tahtiin.
Lähiaikoina Kiinan talouden vakavat haasteet painavat talouden kehitystä maailmanlaajuisesti, Nordea toteaa. Jättivaltion talous on jämähtänyt eikä kasvu ole päässyt uuteen vauhtiin.
– Sekä kotitaloudet että yksityiset yritykset pohtivat investointeja hyvin tarkkaan, mikä aiheuttaa ongelmia erityisesti Kiinan kiinteistösektorilla. Näin ollen kasvu hidastuu aiemmin odotettua jyrkemmin, mikäli selkeää muutosta maan elvytyspolitiikassa ja talouspolitiikan linjassa ei nähdä, sanoo pääekonomisti Tuuli Koivu tiedotteessa.
Suomessa kuluttajien ostovoima alkaa hiljalleen parantua hyvänä säilyneen työllisyystilanteen, kesän palkankorotusten ja inflaation hidastumisen myötä. Työllisyyden heikkeneminen kuitenkin rajoittaa käytettävissä olevien tulojen kasvua. Nordea ennustaakin, että työttömyys nousee tämän vuoden 7,2 prosentista ensi vuonna kahdeksaan prosenttiin.
– Etenkin rakennussektorin ja teollisuuden aktiviteetin hidastuminen alkaa näkyä lomautusten ja työttömyyden kasvuna, Nordea ennakoi.
Nordea odottaa inflaation hidastuvan tämän vuoden 6,4 prosentista 2,1 prosenttiin ensi vuonna. Vuonna 2025 päästäisiin jo 1,4 prosenttiin. Tänä vuonna inflaatiota nostaa etenkin asuntolainojen keskikoron voimakas nousu.
Pitemmällä aikavälillä Suomen talouden näkymiä piristävät kuluttajien ostovoiman paraneminen ja investoinnit vihreään siirtymään, Nordea arvioi.
– Investoinnit vihreään siirtymään ovat usein taloudellisesti kannattavia ja maksavat itsensä takaisin pienentyneinä energiakustannuksina ja korkeampina myyntihintoina. Lisäksi ulkopuolelta tulevien energiasokkien vaikutus Suomen talouteen pienenee, kun tuontisähköä ja fossiilisia polttoaineita korvataan kotimaisella sähköllä, sanoo Nordean ekonomisti Juho Kostiainen tiedotteessa.