New York Times: Trump ei antanut tukeaan Israelin suunnitelmille iskeä Iraniin
Yhdysvaltalaislehti New York Timesin mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei antanut maansa tukea Israelin kaavailemille iskuille Iranin ydinkohteisiin. Lehdelle asiasta kertoivat keskusteluista perillä olevat hallinnon viranomaiset.
Lehden lähteiden mukaan Israelin suunnitelmissa oli iskeä Iraniin jo ensi kuun aikana. Israel oli toivonut Yhdysvaltojen tukea sekä itse iskuissa että Iranin kostoiskujen torjumisessa.
New York Timesin lähteiden mukaan Trump teki selväksi Valkoisessa talossa viime viikolla vierailleelle Israelin pääministeri Benjamin Netanjahulle, ettei Yhdysvallat aio tukea Israelin iskuja sinä aikana, kun ydinneuvottelut Iranin kanssa ovat käynnissä.
Samaisen tapaamisen aikana Trump ilmoitti Yhdysvaltojen aloittavan neuvottelut Iranin kanssa. Epäsuoria Omanin välittämiä neuvotteluja käytiin jo viime viikonloppuna Omanin Muscatissa.
Vierailunsa jälkeen Netanjahu kertoi videopuheessaan, että Iranin kanssa voisi tehdä ainoastaan sellaisen sopimuksen, jossa Yhdysvallat pääsisi valvomaan ja tuhoamaan Iranin ydinlaitoksia. Netanjahun hepreankielisestä puheesta uutisoi muun muassa Times of Israel.