Näkökulma: Veikkaus haluaa suitsia peliongelmaa, mutta ottaa nuuskakiellon kaltaisen riskin – tuotot ulkomaille, haitat kotimaahan

Monopoliyhtiö Veikkauksen ympärillä käydään säännöllisesti yhteiskunnallista keskustelua. Välillä tämä debatti menee tunteisiin asti, eikä siinä ole sinänsä mitään ihmettelemistä.

Valtio ohjaa vuosittain Veikkauksen tuotoista yli miljardi euroa omille edunsaajilleen ja erilaisiin avustuskohteisiin.

Jättipotin tuottamasta hyvästä pääsee valtaosa kansalaisista osalliseksi, monet jopa ihan tiedostamattaan. Sellaisetkin ihmiset, jotka ylpeästi julistavat etteivät koskaan pelaa mitään rahapelejä. Eivätkä siis ole mukana yhteisen potin kerryttämisessä.

Viime aikoina Veikkausta koskevien juttujen keskiössä ovat taas kerran olleet ne kansalaiset, jotka noihin pottitalkoisiin ahkerasti osallistuvat. Monet jopa reilusti yli varojensa.

Puhutaan peliongelmasta, josta tutkimusten ja arvioiden mukaan Suomessa kärsii jo yli 130 000 suomalaista. Välillisesti peliongelma vaikuttaa jopa 700 000 ihmisen elämään.

Kun Veikkauksen harrastamasta kyseenalaisesta mainonnasta nousi kesällä pienimuotoinen kohu, päätti yhtiö reagoida ja osoittaa vastuullisuuttaan järeiltä kuulostavilla keinoilla.

Peliautomaatteja karsitaan lähivuosina 3000 kappaletta ja niihin kaavaillaan tunnistautumispakkoa, markkinointia suitsitaan ja, mielenkiintoisena yksityiskohtana, johdon palkkiot sidotaan pelihaittojen kurissapitämiseen.

Kuten Veikkauksen johto auliisti heti myönsi, päätöksillä tulee olemaan merkittävä vaikutus myös yhtiön tulokseen.

Eli jaettavaa taiteilijoiden apurahoihin, ravikilpailujen palkintoihin ja lukemattomiin muihin kohteisiin on jatkossa entistä vähemmän.

Edunsaajien ohella älähtämään ehtivät myös Veikkauksen asiamiehet, joiden tiloissa automaatit rahaa nielevät. Automaateista saatava provisio on merkittävä osa monen pienen marketin ja kyläkaupan liikevaihdosta.

Kun miettii, että Veikkaus tuskin suosiolla parhaimmista ja väkirikkaimmista liikepaikoistaan luopuu, voi karsinta ja samalla riski kuoliniskusta  kohdistua suhteessa eniten juuri noihin pienempiin kaupan yksiköihin.

Miten suunnitellut muutokset sitten vaikuttavat peliongelmien ehkäisemiseen?

Helppo vastaus on, että tietystihän ne vähenevät tarjonnan supistumisen myötä.

Kolikon toinen puoli taas on se, että peliongelmaisten rahoille kyllä löytyy pilvin pimein ottajia netin kiehtovasta mailmasta.

Pelaaminen on alkoholiin tai huumeisiin verrattavissa oleva riippuvuus.

Addikti tarvitsee siitä aiheutuvaa mielihyvää ja jännityksen tunnetta säännöllisesti, onpa pelikone sitten konkreettisesti kaupan eteisessä tai virtuaalisesti omassa kännykässä.

Pelikoneiden tarjonnan vähentyessä voi aiemmin Veikkaukselle tapahtunut pelaaminen suuntautua entistä enemmän ulkomaisten pelinjärjestäjien sivuille.

”Narkkari” löytää kyllä tarvittavan annoksensa, mutta useimmiten ilman valvontaa tai minkäänlaisia pakollisia rajoituksia.

Veikkauksen monopolia kyseenalaistetaan entistä enemmän, mutta kasvottomien ulkomaisten bookkereiden ei tarvitse kantaa minkäänlaista yhteiskuntavastuuta.

Jatkossa voi käydä jopa niin, että ongelmapelaamisen rajoittamiseen tähtäävät toimenpiteet kääntyvätkin itse tarkoitusta vastaan.

Kuvio saattaa ajan mittaan kääntyä samankaltaiseksi kuin esimerkiksi vahvaa riipuvuutta aiheuttavan nuuskan kohdalla.

Taloudelliset hyödyt valuvat kotimaisten edunsaajien sijasta ulkomaille, mutta haitat jäävät suomalaisen yhteiskunnan vastuulle ja korjattaviksi.

Jotain ongelmapelaamiselle pitää toki tehdä, mutta edellämainitun kaltainen skenaario ei olisi kovin tervettä kehitystä.