Näin kansanedustaja Kärnä kehittäisi pääministeri Marinin fetapiirakkareseptiä

Politiikka

Ruokakuvia Instagramiin usein itsekin jakava keskustan lappilainen kansanedustaja Mikko Kärnä arvioi, että pääministeri Sanna Marinin (sd.) fetapiirakkaohjeessa on kehittelyn varaa.

Kärnän mielestä Marinin piirakkaohje sopii laihdutuskuurilla olevalle.

– Resepti kaipaa mielestäni kermaa, kylmäsavuporoa, savukassleria ja korvasieniä, kokkaava kansanedustaja toteaa Twitterissä.

Kärnä antaa miinuksen myös siitä, että Marin käyttää ohjeessaan valmista piirakkataikinaa.

Marin jakoi sunnuntaina Instragramin Stories-videolla ohjeen fetapiirakkaan, jota hän teki MTV:n Yökylässä Maria Veitola -ohjelman jaksossa.

Marin kertoi, että reseptiä on kysytty häneltä paljon.

Marin näytti piirakan teon videolla vaihe vaiheelta. Hän laittoi siihen paprikaa, tomaattia, kesäkurpitsaa, sipulia ja valkosipulia. Niitä paistettiin ja kasvikset maustettiin suolalla, pippurilla ja paprikajauheella.

Kasvikset laitettiin piirakkapohjan päälle.

– Käytän valmista piirakkataikinaa, helpottaa elämää, Marin sanoi.

Päälle kaadettiin munamaito ja ripoteltiin juustoraaste.

– Sillä välin kun piirakka on uunissa, voi kuunnella musaa ja juoda kahvia, Marin totesi.

– On hyvää. Kannattaa tehdä, pääministeri sanoi lopulta valmista fetapiirakkaa maistaessaan.