Elon Musk kertoo Twitterin ja Applen kiistan olleen "väärinkäsitys" – Apple ei aikonutkaan poistaa Twitteriä sovelluskaupastaan
Twitterin omistaja Elon Musk sanoo selvittäneensä ”väärinkäsityksen”, joka tällä viikolla sai hänet vihjailemaan sodanjulistuksesta iPhonea valmistavaa teknologiayhtiö Applea vastaan.
Musk kertoi Twitterissä tavanneensa Applen toimitusjohtajan Tim Cookin, joka vakuutti, ettei Apple ole koskaan harkinnut Twitterin poistamista App Store -sovelluskaupastaan.
Musk väitti aiemmin, että Apple oli uhannut vetää Twitterin pois sovelluskaupastaan sekä kyseenalaisti 30 prosentin maksun, jonka Applen sanotaan keräävän sovelluskauppansa kautta tehdyistä ostoista.
Nyt johtajien välillä tuntuu vallitsevan yhteisymmärrys: Musk kiitti tviitissään Cookia Applen pääkonttorin esittelemisestä ja kehui keskustelua hyväksi.
Apple ei ole julkaissut asiasta lausuntoa. Tyypillisesti yhtiö kertoo ohjelmistokehittäjille, jos sovelluksiin on tehtävä muutoksia sovelluskaupan vaatimusten täyttämiseksi.