"Stalinin kostolla" ajettiin aatteesta ja tarvittaessa ilmankin – ajo-ominaisuuksista kiertää yhä kauhutarinoita
Siinä, missä toinen neuvostoauto Lada kelpasi melko laajalle ostajakunnalle, Moskvitshin eli Mossen ratin takana istujalta löytyi usein normaalia YYA-henkisyyttä omistautuneempaa aatteen paloa, kenties SKDL:n jäsenkirjakin.
Monelle Mosseen päätymisen ratkaisi kuitenkin talous, sillä auto oli selvästi vaikkapa Ladaa halvempi. Esimerkiksi vuonna 1975 Moskvitsh Elite 1300 maksoi 9 570 markkaa ja Ladan perusmalli 14 900 markkaa. Vuoden 1975 markka vastaa nykyrahassa noin euroa.
Moskvitshin juuret ulottuvat Neuvostoliiton alkuaikoihin. Moskovan autotehtaassa koottiin vuodesta 1930 lähtien Ford A- ja Ford AA -malleihin perustuvia autoja kokoonpanon Gorkin autotehtaan (GAZ) tuottamista osista. Sittemmin Kommunistisen nuorisointernationaalin (KIM) mukaan nimetty tehdas suunnitteli puoluevirkailijoille tarkoitutetun kaksiovisen KIM 10 -mallin, joka pohjautui lähinnä Fordin Prefect- ja Ten-malleihin.
Neuvostojohtaja Josif Stalin ei kuitenkaan ollut lainkaan tyytyväinen autoon, joten sen tilalle suunniteltiin neliovinen pikkuauto. Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon tehdas oli kuitenkin siirrettävä kauas Uralin taakse ja valjastettava sotamateriaalin tuotantoon.
Sodan päätyttyä Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeelle jääneestä Opelin Rüsselsheimin pahoin pommitetusta tehtaasta vietiin jäljelle jääneet Opel Kadett K-38:n tuotantovälineet ja piirustukset. Stalin oli päättänyt, että Kadett on soveliaampi Neuvostoliiton kansanautoksi kuin KIM.
Vaikka tuotantodokumentitkin olivat General Motorsilla ja tuotantokoneet enimmäkseen hajalla, oli tehdas saatava toimintaan Moskovassa. Vuonna 1947 Suomessa ”Piikkinokka-Mossena” tunnetun Moskvitsh 400-420 mallin tuotanto saatiin käyntiin.
Vuonna 1964 esiteltyä EIiteä edelsivät Moskvitshit 402, 407 ja 403 ”Skandinavia”. Ensimmäinen Suomeen tuotu Elite luovutettiin rouva Sylvi Kekkoselle.
Hallitusneuvos Matti Kekkosen mukaan hänen äitinsä ei kuitenkaan käyttänyt autoa, vaan antoi sen tasavallan presidentin kanslian käyttöön. Myöhemmin sama Elite oli opetusautona Kainuun ammattioppilaitoksessa Kajaanissa, kunnes se siirtyi tieliikennemuseo Mobilian kokoelmiin vuonna 1992.
Isommalla, vuonna 1967 tuotantoon tulleella 1,5-litraisella koneella varustettuna Elitellä pääsi lujaa, jos kuljettajan kantti kesti ajaa ja taidot riittivät.
Kaarteissa Mosse kallisteli reippaasti ja soratiellä auton perä oli levoton. Takajousituksena oli jäykkä taka-akseli ja lehtijouset. Eliten kyseenalaisista ajo-ominaisuuksista riittää automiesten keskuudessa juttua vieläkin.
Karskeimmat rattimiehet kertovat piiskanneensa Elitensä kuolemaa halveksuen jopa 150-160 km/h nopeuksiin, vaikka auton jarrutkin olivat luokattoman huonot. Joidenkin muistelojen mukaan Mossen ohjauksessakin saattoi olla välystä jopa neljänneskierroksen verran.
Niitäkin tiettävästi on, jotka eivät ole Mossen rattiin joskus jouduttuaan enää suostuneet uusimaan kokemustaan.
– Vaappuilua alkoi esiintyä, kun Mossen kiihdytti yli satasen nopeuteen. 140 lasissa tuli muistaakseni jo melkein äitiä ikävä, noin kuvaannollisesti sanoen, nimimerkki ex-mosseilija kertoo Suomi 24 -sivustolla.
Moskovalaista tarkoittava sana Moskvitsh on venäläisten koiranleukojen mukaan sana lyhenne lauseesta ”Mozhno otjehat sto kilometrov, vylezai i tshini” (”Sillä voi ajaa sata kilometriä, sitten nouse ulos ja ala korjata.”)
Mossen huoltamiseen riittivät melko pitkälle pajavasara, ruuvimeisseli ja jakoavain. Tarinan mukaan venttiilien säätöön tarvittiin lisäksi sirppi, joka asetettiin välyskohtaan rakotulkiksi. Sen jälkeen lyötiin vasaralla napakasti päälle.
Eliten 1,5-litrainen 75-hevosvoimainen moottori muistuttaa rakenteeltaan aikansa BMW-moottoreita, mutta yhteistyötä suunnittelussa ei tiettävästi tehty. BMW:n ja Moskvitshin moottorien osat eivät olleet myöskään vaihtokelpoisia keskenään. Moskvitshin moottori oli myös täysalumiininen, kun BMW:n lohko oli valurautaa.
Moskvitsh oli 1970- ja 1980-luvuille saakka yleinen auto varsinkin maaseudulla, jossa arvostettiin sen helppoa huollettavuutta ja soveltuvuutta huonokuntoisille teille.
Maahantuoja Konelan markkinointitemppuna uuden Mossen ostaja sai kylkiäisenä purkillisen kaviaaria, joka odotti omistajaa auton hansikaslokerossa. Itäautoille tyypilliseen tapaan Mossessa oli myös ominaistuoksunsa, jonka sai tarinan mukaan pois pyyhkimällä istuimia suojeluskunnan manttelilla.
Merkin suosiota alkoi laskea Ladan tulo Suomen automarkkinoille vuonna 1971. Vuonna 1974 rekisteröitiin vielä juuri ja juuri yli 2 000 Moskvitshia, mutta vuonna 1979 enää alle tuhat.
Suomessa rekisteröitiin vuonna 1982 vielä 485 Moskvitsh -henkilöautoa, mutta tuonti hiipui 1980-luvun lopulla. Viimeisen kerran Moskvitsh Elite oli Oy Konela Ab:n maahantuomien automallien luettelossa vuonna 1989.