Moni autoilija tekee tämän virheen "vain hetkiseksi" – Voi olla jollekin jopa kuoleman kysymys
Pelastusteille pysäköidyistä autoista on tullut vakava ja jatkuvasti kasvava ongelma Suomessa, kertoo suomalaisten pysäköintialan toimijoiden yhdistys SPATY ry tiedotteessaan.
Yhdistyksen mukaan pelastusteille pysäköidyt autot ja ajoväylien ahtaus ovat hankaloittaneet ensihoito- ja pelastustoimintaa monissa taloyhtiöissä. Yksityiset pysäköinninvalvontayritykset joutuvat päivittäin kirjoittamaan valvontamaksuja pelastusteille pysäköimisen takia.
– Pelastustielle pysäköidyt ajoneuvot häiritsevät pelastustoimen työtä ja voivat hidastaa avun saantia, SPATY ry:n hallituksen puheenjohtaja Christian Metsäranta sanoo tiedotteessa.
Metsärannan mukaan pysäköintiongelmat ovat yleistyneet erityisesti taajamissa, joissa on paljon liike- ja harrastetiloja ja niiden yhteydessä liian vähän pysäköintipaikkoja.
Metsäranta arvioi, että moni autoilija jättää ajoneuvonsa pelastustielle, koska ajattelee, että pysäköi siihen vain hetkiseksi.
Hän huomauttaa, että onnettomuus ja avun tarve eivät kuitenkaan koskaan tule niin sanotusti kello kaulassa.
– Juuri se lyhyt hetki, jonka auto on pelastustiellä, voi olla jollain toiselle elämän ja kuoleman kysymys, Mäkiranta summaa.
Parantamisen varaa Mäkiranta toivoo pelastusteiden merkintöihin.
Hänen mukaansa yleinen syy pelastusteille pysäköimiseen on se, että pelastustien merkintöjä ei yksinkertaisesti ole huomattu. Merkintöjä pitäisi parantaa monissa taloyhtiöissä.
– Taloyhtiöt ja kiinteistöjen omistajat voivat ottaa käyttöön erilaisia ratkaisuja, kuten opastekylttejä ja pihakarttoja. Ne auttaisivat autoilijoita hahmottamaan sallitut pysäköintialueet.