Miten puhua politiikan äärilaidoista?
Äärioikeisto ja äärivasemmisto, laitaoikeisto ja laitavasemmisto, radikaali oikeisto ja radikaali vasemmisto. Ulkoparlamentaarinen ja parlamentaarinen oikeisto, ulkoparlamentaarinen ja parlamentaarinen vasemmisto.
Julkinen keskustelu politiikan laidoista on termien viidakko. On usein vaikea saada tolkkua, millä käsitteellä viitataan mihinkin ilmiöön.
Eurovaaleissa äärioikeistolaisiksi kutsutut puolueet saivat monessa maassa historiallisen äänivyöryn. Ranskassa Kansallinen liittouma kolkuttelee vallan porteilla ja saattaa saada ehdottoman enemmistön maan parlamenttiin. Saksassa Vaihtoehto Saksalle (AfD) voi saada murskavoiton syksyn aluevaaleissa kolmessa itäisessä osavaltiossa Saksissa, Thüringenissä ja Brandenburgissa.
Äärilaitojen määrittely on monimutkaista myös alan tutkijoille. Yhdelle äärioikeisto on kattokäsite, jonka alle menee moni parlamentaarinenkin puolue. Toiselle äärioikeisto viittaa vain sellaisiin tahoihin, jotka ovat valmiit väkivaltaan tavoitteidensa saavuttamiseksi.
Helsingin yliopiston Euroopan historian dosentin Oula Silvennoisen mukaan osa tutkijoista puhuu laitaoikeistosta kattokäsitteenä ja käännöksenä englanninkieliselle termille far right, kun taas osa puhuu äärioikeistosta tarkoittaen samaa asiaa.
– Merkityssisältö on sama. Kysymys on aatteellisesti ja historiallisesti samasta ilmiöstä, jonka alla on sekä parlamentaarisia että ulkoparlamentaarisia suuntauksia. Itse käytän äärioikeistoa kattokäsitteenä, Silvennoinen sanoo STT:lle.
Tämän ajattelutavan mukaan äärioikeisto jakautuu parlamentaariseen oikeistoradikalismiin ja väkivaltaiseen ulkoparlamentaariseen oikeistoekstremismiin.
– Äärioikeisto on kuitenkin aatteellisesti ja historiallisesti yhtenäinen ilmiö. Laitaoikeisto on sen sijaan uudissana, joka selvästi hämää kuvittelemaan, että laitaoikeisto olisi jotenkin eri asia kuin äärioikeisto. Ja näinhän se ei ole. Tätä termiä käytetään myös harhaanjohtamisen tarkoituksessa.
Helsingissä vihreiden varavaltuutettuna toimiva Silvennoinen itse ei käytä termiä laitaoikeisto ollenkaan.
Helsingin yliopiston uskontotieteiden tutkijatohtorin Niko Pyrhösen mukaan äärioikeistolla tarkoitetaan oikeiston ulkoparlamentaarista äärilaitaa, joka hyväksyy väkivallan käyttämisen yhtenä keinona ajaa poliittisia tavoitteita.
– Sekä äärioikeisto että laitaoikeisto ovat oikeita termejä käyttää kattokäsitteinä. Minun mielestäni olisi kuitenkin parempi käyttää aina spesifiä termiä, etenkin journalistisessa yhteydessä, eikä kattokäsitettä. Tämä ongelma on sama riippumatta siitä, käyttääkö kattokäsitteenä termiä äärioikeisto vai laitaoikeisto, Pyrhönen sanoo.
Sekä Pyrhönen että Silvennoinen käyttävät parlamentaarisesta oikean äärilaidan toimijoista nimitystä radikaali oikeisto. Tutkijoiden mukaan Suomessa parlamentaarista radikaalia oikeistoa edustavat perussuomalaiset. Muualla Euroopassa radikaaliin oikeistoon voi tutkijoiden mukaan lukea lähtökohtaisesti kaikki parlamentaariset oikeiston äärilaidan toimijat, muun muassa ranskalaisen Kansallisen liittouman (RN) tai saksalaisen AfD:n.
Merkillepantavaa terminologisessa erossa on, että vain toinen tutkija luokittelee perussuomalaiset ja Saksan ja Ranskan vaalimenestyjät äärioikeistoksi.
– Tutkijoilla ei ole eri käsitystä siitä, kuinka radikaali puolue perussuomalaiset on, vaan toiset vain käyttävät termiä äärioikeisto kattoterminä myös viitatessaan parlamentaariseen radikaaliin oikeistoon.
Pyrhönen sanoo, että radikaali oikeisto ajaa merkittävää poikkeamaa seikkoihin, joista poliittisessa järjestelmässä vallitsee yleisesti konsensus.
– Ajatellaan esimerkiksi kansainvälisiä sopimuksia, vaikkapa Geneven sopimusta ja siihen liittyvää ihmisoikeuslauseketta. Ne ovat sellaisia sopimuksia, joista ei tyypillisesti erota, mutta teknisesti ottaen se on mahdollista, Pyrhönen kertoo.
Yli 70 vuotta sitten Genevessä solmittu pakolaisten oikeusasemaa koskeva yleissopimus on noussut tänä keväänä esiin niin kutsuttua käännytyslakia koskevassa keskustelussa.
Vasemman laidan toimijoista puhumiseen pätevät Pyrhösen mukaan melko lailla samat lainalaisuudet kuin oikealla laidalla. Radikaali- tai äärivasemmistolaista poliittista liikettä Suomessa ei tutkijoiden mukaan kuitenkaan ole.
– Toki on tahoja, jotka aktivoituvat jossain tietyssä hetkessä esimerkiksi haastamaan natseja väkivallan keinoin, Pyrhönen lisää.
Hän kuitenkin korostaa, että toisin kuin äärioikeisto, nämä tahot eivät toimi tällaisten tapahtumien välissä eivätkä ne pyri edistämään tavoitteitaan parlamentaaristen kytkösten kautta.
Selkein esimerkki äärivasemmistosta Euroopassa on Kreikassa muutama vuosi sitten hallitusvallassa ollut Syriza.
Pyrhösen ja Silvennoisen mukaan voidaan listata tiettyjä seikkoja, jotka tavallisesti liitetään eurooppalaiseen parlamentaariseen oikeistoradikalismiin. Yhteneväisyydet eurooppalaisella tasolla näyttäytyvät talouspolitiikan sijaan arvoissa.
Pyrhösen mukaan eurooppalaisia parlamentaarisia oikeistoradikaaleja puolueita yhdistää myös eliitin ja kansan vastakkainasettelu.
– Radikaaliin oikeistoon liitetään tyypillisesti eräänlainen vihollisten hakemisen projekti. Tavoitteena ei siis välttämättä ole poliittisen järjestelmän kumoaminen itsessään, vaan vihollisen nimeäminen, oli se sitten liberaali eliitti, mediaeliitti tai kulttuurieliitti. Tämä vihollinen on enemmän kuin poliittinen vastustaja, se on koko kansan vihollinen.
Toimittajiin, poliitikkoihin tai tutkijoihin viittaaminen Suomen kansan vihollisina kantaa Pyrhösen mukaan kaikuja kansalaissodan ajalta tai 1930-luvun Lapuan liikkeestä.
Oula Silvennoisen mukaan eurooppalaisia oikeistoradikaaleja yhdistää yhteistyö parlamentaaristen ja ulkoparlamentaaristen ryhmittymien välillä.
– Aatteellinen yhteys [näiden kahden välillä] on hyvin selvä, ja he itse tajuavat sen. Suomessakin eräs ulkoparlamentaarinen oikeistolainen toimija totesi, että he potkivat perussuomalaisten kanssa samaa maaliin.
Silvennoinen nostaa yhdeksi esimerkiksi saksalaisen AfD:n, joka on ollut liittovaltion viranomaisten tarkkailussa sen takia, että puolueella epäillään olevan kytköksiä uusnatseihin. Saksassa on myös keskustelu AfD:n kieltämisestä lailla.
Pyrhösen mukaan on vaikea arvioida, onko joku oikeistoradikaali puolue radikaalimpi kuin toinen.
– Pitää myös ottaa huomioon se, millaisia ajatuksia kyseisessä kansallisessa kontekstissa muuten on valloillaan. Voisi ehkä sanoa, että AfD on radikaalimpi Saksassa kuin Kansallinen liittouma Ranskassa, mutta se ei välttämättä johdu siitä, millaisia puolueet ovat, vaan juurikin historiallisesta taustasta.
Helsingin yliopiston sosiaali- ja kulttuuriantropologian tutkijatohtori Annastiina Kallius taas on sitä mieltä, että äärilaidan oikeistolaisten puolueiden määritteleminen on yleiseurooppalaisella tasolla vaikeaa, koska jo vasemmistoon ja oikeistoon yhdistyy hyvin erilaisia piirteitä maasta riippuen.
– Erityisesti sosiaalidemokraattisissa puolueissa korostuu se, että kansainvälinen vertailu on hankalaa. Esimerkiksi Unkarissa sosiaalidemokraatit tekevät hyvin kokoomukselle tyypillistä talouspolitiikkaa, vaikka arvokysymyksissä ovat enemmän vasemmalla. Itä-Euroopassa sosiaalidemokraattiset puolueet vaativat yleisesti uusliberaalia pientä valtiota ja hyvinvointivaltion vähentämistä. Että ei edes puhuta äärioikeistosta ja -vasemmistosta, vaan ihan vasemmiston ja oikeiston eroista eri maissa.
Perinteisesti politiikan tutkimuksessa ajatellaan, että vasemmisto ja oikeisto alkavat saada samanlaisia piirteitä, kun lähestytään poliittisen spektrin aivan ääriä. Niin kutsutun hevosenkenkäteorian mukaan oikeisto ja vasemmisto eivät ole lineaarisen janan vastakohtia, vaan äärisuuntaukset lähestyvät toisiaan hevosenkengän muotoisessa kaaressa.
– Hevosenkenkätulkinta on mielenkiintoinen, ja näkisin, että siinä on jonkin verran perää. Kun mennään aivan poliittiseen päätyyn, niin ryhmittymien ajamat asiat ovat monesti ennakoimattomia, Pyrhönen sanoo.
Ääripäillä voi olla sellaisia linjauksia, jotka eivät menisi parlamentaarisessa radikaalissa oikeistossa tai vasemmistossa läpi.
Äärioikeiston uusnatsiryhmittymien jäsenillä voi olla vaikkapa vahvoja luonnonsuojeluideaaleja. Vasemmalla taas saattaa esiintyä poliittista väkivaltaa. Pyrhönen viittaa esimerkiksi Saksassa 1970-luvulla toimineeseen Punaiseen armeijakuntaan (RAF), joka pyrki väkivallan keinoin kommunistiseen kansannousuun.
– 2000-luvun Suomesta voidaan sanoa, että vasemman laidan väkivaltaa ilmenee yksinomaan äärioikeiston tapahtumien ja toimijoiden liepeillä. Itsekin kohtasin 2017 kenttätyössäni Koko Tampere vihaa natseja -tapahtumassa muutamia henkilöitä, jotka olivat valmistautuneet käyttämään väkivaltaa uusnatseja vastaan.
Kallius nostaa esimerkiksi saksalaisen Sahra Wagenknechtin puolueen (BSW), joka yhdistelee elementtejä niin vasemmalta kuin oikealtakin. Puolue ajaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta, mutta myös tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaan ja aseavun lopettamista Ukrainalle. Puolue on ollut erityisen suosittu niissä osavaltioissa, jotka kuuluivat aikoinaan Itä-Saksaan.
– Wagenknecht ikään kuin ratsastaa sosialistisen järjestelmän murtumiseen liittyvällä pettymyksellä. Sehän oli prosessi, joka ajoi miljoonia ihmisiä köyhyyteen, Kallius muistuttaa.
Kalliuksen mielestä Suomessa keskustellaan muuhun Eurooppaan verrattuna liiankin paljon nimenomaan määritelmistä.
– Aina, kun tapahtuu joku väkivallanteko, vaalit tai politiikan kohu, suomalaiset ja suomalainen media alkavat käsitellä tapahtunutta nimenomaan siitä näkökulmasta, että mikä nyt olikaan äärioikeiston ja laitaoikeiston välinen ero. Se minua tavallaan huolestuttaakin Suomessa, että meillä jäädään tosi paljon puhumaan niistä määritelmistä ja vähemmän siitä, mitä oikeasti tapahtuu.
Kalliuksen mukaan esimerkiksi Unkarissa, jossa hän asui pitkään, keskustellaan enemmän hallitusvastuussa olevan Fidesz-puolueen konkreettisesta politiikasta kuin siitä, edustaako puolue äärioikeistoa vai laitaoikeistoa.
– Suomessa politiikan äärilaidoista keskusteleminen tapahtuu myös aivan erilaisessa mediaympäristössä kuin näissä muissa maissa. Kun lukijat avaavat Ranskassa vaikkapa Le Monden tai Le Figaron, niin he osaavat jo odottaa, millaista poliittista linjaa tullaan esittämään. Suomessa näin ei ole, ja siksi keskustelukin on ehkä varovaisempaa, Kallius sanoo.