Miksi toimittaja voi ajaa päin punaista ilman rangaistusta, mutta bensavaras saa samankaltaisesta rikkeestä ajokiellon ja sakkoja? – Näin poliisi selittää
Laki ei ole kaikille sama edes liikenteessä. Helsingin Sanomien toimittaja selvisi punaisia liikennevaloja päin ajamisesta nuhtelulla, mutta korkein oikeus katsoi bensavarkaan syyllistyneen lähes samanlaisesta rikkomuksesta törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja määräsi henkilön ajokieltoon ja 60 päiväsakkoon. Bensavaras ajoi kahdessa risteyksessä päin punaista, eikä muuta liikennettä ollut.
Poliisin nuhtelulla selvinnyt tapaus sattui vilkkaalla alueella Helsingin Kampissa, eikä HS:n liikennetoimittajalla Jose Riikosella ollut edes ajokorttia mukana joutuessaan poliisin puhutteluun.
Riikonen antaa esseessään ymmärtää, että hän ajoi tietoisesti päin punaista, koska kukaan ei ollut ylittämässä suojatietä, eikä kadulla ollut muuta liikennettä.
Poliisin Liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja Dennis Pasterstein selittää HS:lle, että poliisilla on runsaasti harkintavaltaa yksittäisten rikkeiden kohdalla.
Jos rikkomus on vähäinen, rangaistus voidaan jättää tuomitsematta. Maanantaina voimaan tulleen tieliikennelain mukaan huomautus on kuitenkin pakollinen.
Helsingin poliisin liikenneturvallisuusyksikön ex-johtajan Heikki Sepän mukaan vakiintuneen käytännön mukaan punaisia päin ajamisesta on ollut tapana kirjoittaa päiväsakkoperusteinen rangaistus.
– En ole tietenkään selvillä tämän päivän valvontakäytännöstä, mutta voin sanoa, että liikennetoimittaja pääsi kuin koira veräjästä, jos kyseessä oli selvä päin punaista ajo. Liikennevalojen noudattamatta jättämistä pidettiin aikoinaan sen sortin rikkeenä, että siitä ei esimerkiksi voitu määrätä rikesakkoa, vuonna 2009 eläköitynyt Seppä toteaa.
Myös Seppä huomauttaa, että jos rikkomus on kokonaisharkinnan perusteella olosuhteet huomioon ottaen vähäinen, siitä voidaan antaa huomautus.
– Pääsääntö siis sakko, poikkeuksena huomautus. Yleensä ja lähes aina punavalorikkomus maksaa ja vakavammasta joutuu kortti hyllylle ja kuski jalkamieheksi.
Sepän mukaan seuraamukset ovat aika paljon kiinni siitäkin, minkälaisen partion kanssa autoilija joutuu tekemisiin ellei kysymys ole valvontaratsiasta.
Työssään arvostetun ja turvallisimmaksi stadilaiseksikin valitun Sepän mukaan sillä, minkä ammattikunnan edustajan poliisi työssään kohtaa ei ole vaikutusta virkavallan ratkaisuihin. Enemmänkin hän sanoo olevan kyse viitseliäisyydestä ja asioiden arvostuksesta.
– Poliisin kenttämiehissä on aina ollut niitä, joiden mielestä töissä ollaan vain kovien keikkojen vuoksi ja esimerkiksi liikenneasioihin suhtautuminen on sellaista, että kyllä Pietari peilaa, ei kuulu meille.
Poliiseista vain harvat kirjoittavat Sepän mukaan runsaasti sakkoja: vuosittain yli sata sakkoa kirjoittavia poliiseja on muutama kymmenen koko maassa. Keskivertokenttämies tarttuu sakkokynään maksimissaan kerran pari viikossa ja tämän vuoksi asiakkaiden kohtelukin on varsin sattumanvaraista.
Liikennepoliisi saa varautua punaisia päin ajamisesta kiinnijääneiden vastahyökkäykseen perusteluna HS:n toimittajan julki tullut tapaus, Seppä epäilee.
Omalta työuraltaan Seppä kaivaa esiin tapauksen, jossa vastaavaan rikkeeseen syyllistynyt kuski iski viimeisenä korttinaan pöytään pyynnön saada sakon sijaan tukkapöllyä, ja sitä jälkimmäistä asiakas Sepän mukaan myös sai.
1970-luvulta Seppä muistaa tapauksen, jossa ”pompannappifiat” ajoi täysin sokkona päin punaista. Partio pysäytti auton Helsingissä Velodromin kohdalla. Seppä yllättyi, kun partiokaveri sanoi hoitavansa jutun.
– Otin lomakkeet valmiiksi, mutta kaveri palasi hetken päästä yksin ilman asiakasta. Kysymykseeni hän vastasi antaneensa autoilijalle ”pikku-aan”. Pikku-a oli poliisiterminologialla yhtä kuin huomautus. Kyseessä oli naiskuski, Seppä kertoo.