Mikkelin kouluruokailuepidemiassa sairastui yli 800 ihmistä – tortillalettujen oudon hajun ja maun syy ei tiedossa
Mikkelin kouluruokailuun liittyneessä elokuisessa epidemiassa sairastui kyselytietojen perusteella yli 800 ihmistä 18 eri koulussa. Mikkelin kaupunki kertoo asiasta tiedotteessa.
Asiasta tehdyn kyselyn perusteella oireita selittävät vahvimmin tortillaletut. Ne vastaajat, jotka olivat syöneet tortillalettua, sairastuivat kolme kertaa useammin kuin muut. Osassa letuista havaittiin laboratoriotutkimuksissa etikan hajua, ja kyselyssä useat oppilaat kertoivat lettujen maistuneen saippualle.
Ruokaviraston tutkimuksissa ei ole vielä löytynyt syytä sairastumisiin tai lettujen outoon hajuun ja makuun.
Sairastumiset tapahtuivat elokuun puolessavälissä. Yleisimmät oireet olivat vatsakipu, pahoinvointi ja päänsärky. Suurimmalla osalla oireet alkoivat alle tunnin kuluessa ruokailusta, ja ne kestivät keskimäärin alle 12 tuntia.
Mikkelin seudun ympäristöpalveluiden toteuttaman kyselyn analysoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Vastaajia oli runsaat 4 000, joista 812 oli sairastunut epidemiassa.
Kaupunki jatkaa tapauksen selvittämistä yhdessä THL:n ja Ruokaviraston kanssa. Asiasta tiedotetaan lisää, kun tutkimustulokset ovat valmistuneet.