Mediat: Yhdysvaltain liittovaltion sulun aiheuttanut solmu saattaa olla aukeamassa
Yhdysvaltain senaatissa on saatu aikaan sopu, joka olisi askel kohti ennätyspitkän liittovaltion hallinnon sulun päättymistä. Asiasta kertovat lähteidensä pohjalta muun muassa uutiskanava CNN ja uutissivusto Politico.
Lähteiden mukaan sovun taakse on asettuneena tarpeeksi demokraattisenaattoreita, että asiaa saataisiin edistettyä äänestyksessä.
CNN kertoo, että senaatti aloitti asiasta äänestämisen Suomen aikaa varhain maanantaina. Uutiskanavan mukaan kyseisen äänestyksen mahdollinen läpäiseminen ei vielä tarkoita sitä, että rahoituspaketti läpäisee senaatin.
Jos paketti hyväksytään senaatissa, sopimus tarvitsee vielä erikseen edustajainhuoneen hyväksynnän sekä presidentti Donald Trumpin allekirjoituksen.
CNN:n mukaan senaatin demokraattijohtajat sanoivat äänestyksen alla vastustavansa sopua. Näin sanoi muun muassa senaatin vähemmistöjohtaja Chuck Schumer.
Liittovaltion hallinnon osittainen sulku on jatkunut jo 40 päivää. Monet liittovaltion toiminnot ovat hidastuneet tai jopa keskeytyneet, kun neuvottelut hallinnon rahoituksesta ovat jumiutuneet.
Noin 1,4 miljoonaa liittovaltion työntekijää on lomautettuna tai tekee töitä ilman palkkaa. Viime päivinä sulku on johtanut myös laajoihin lentojen perumisiin ympäri maata.
CNN:n mukaan sopimuksen myötä olisi tarkoitus muun muassa perua Trumpin hallinnon tekemiä liittovaltion työntekijöiden irtisanomisia sekä estää vastaavia toimia tulevaisuudessa. Lisäksi sopimuksella turvattaisiin vähävaraisille tarkoitetun ruoka-apuohjelman toiminta vuonna 2026.
Yhdysvalloissa kymmenet miljoonat ovat jääneet viime aikoina ilman täysimääräisiä ruoka-avustuksiaan.
Hallinnon sulun aiheuttaneessa rahoituskiistassa on kyse erityisesti terveydenhuollosta. Demokraattien ehtona on ollut terveysvakuutusmaksujen verohyvitysten jatkaminen.
CNN:n mukaan edustajainhuoneen vähemmistöjohtaja Hakeem Jeffries on osaltaan sanonut vastustavansa senaatissa leivottua rahoitussuunnitelmaa. Syyksi hän mainitsee sen, ettei sopimus suorilta takaa terveysvakuutusmaksujen verohyvityksien jatkumista.
Uutiskanavan lähteiden mukaan senaatin republikaanijohtajat ovat kuitenkin luvanneet osana sopimusta, että hyvitysten voimassaolon päättymistä koskevasta lakiesityksestä järjestetään äänestys joulukuussa.