Mediat: Saksan keskusrikospoliisilla on kaksi epäiltyä Leipzigin droonitapauksessa
Saksan liittovaltion keskusrikospoliisi Bundeskriminalamt on tunnistanut kaksi epäiltyä Leipzigin droonitapauksessa, kertovat saksalaismediat.
Süddeutsche Zeitungin mukaan epäillyt ovat venäläissyntyinen mies, jolla on latvialainen passi ja Valko-Venäjällä syntynyt mies, jolla on Venäjän passi.
Miehiä ei ole tavoitettu, eivätkä saksalaisviranomaiset pidä heidän saamistaan kiinni kovin todennäköisenä.
Miesten epäillään olevan osallisia tapauksessa, jossa räjähteillä lastattu drooni löytyi Leipzigin lentokentältä ukrainalaisen rahtikoneen läheltä elokuussa.
Kentän läheltä löytyi myös toinen drooni, josta löytyi merkkejä räjähteistä. Tuho olisi ollut suurta, jos isku olisi onnistunut.
Venäläissyntyisellä epäillyllä uskotaan olevan yhteyksiä Venäjän tiedustelupalveluihin. Tapahtumapaikalta löytyi DNA-jälkiä, joiden kautta saatiin yhteys toiseen epäiltyyn.
DNA-näytteille saatiin tietokantaosumia Liettuassa ja Suomessa, kertoo Süddeutsche.
Saksalaismedioiden mukaan Latvian passia kantanut epäilty saapui heinäkuun lopulla Saksaan Berliinin lentokentän kautta ja jatkoi sieltä vuokra-autolla kohti Leipzigiä.
Hän lähti Saksasta kahta päivää ennen suutariksi jäänyttä drooni-iskua, silloinkin Berliinin lentokentän kautta.
Valkovenäläinen mies oli vuorostaan saapunut Saksaan italialaisella turistiviisumilla, joka oli myönnetty hänelle Italian suurlähetystössä Minskissä huhtikuussa.
Saksan sisäministeri Alexander Dobrindt ilmoitti tiistaina Saksan katsovan, että drooni-iskusta epäillyt toimivat Venäjän toimeksiannosta.
Tämän seurauksena Saksa muun muassa sulkee sekä Venäjän konsulaatin Bonnissa että Berliinissä sijaitsevan Venäjän kulttuurikeskuksen.
Venäjä torjui perinteiseen tapaansa syytökset ja ilmoitti kutsuvansa Saksan asiainhoitajan Moskovassa puhutteluun.