Mediaryöpytys tuntui välillä epäreilulta, Minna-Maaria Sipilä sanoo puolisonsa pääministeriajoista

Henkilö

Aikaa. Sitä Minna-Maaria Sipilällä on viimeisen kahden vuoden aikana ollut taas hieman enemmän. 

Kun hänen puolisonsa Juha Sipilän pääministerikausi kesällä 2019 päättyi, Minna-Maaria Sipilä huomasi, kuinka hektistä, kiireistä ja täyttä arkea he olivat kuluneen neljän vuoden ajan eläneet. 

Kaikki yhteiset tekemiset riippuivat puolison kalenterista, joka oli täynnä menemisiä ja tulemisia, palavereita ja istuntoja. Ja kun oltiin vapailla, täytyi puolison olla koko ajan valmiudessa kommentoimaan julkisuudessa, jos politiikassa tai muualla sattuisi jotain tapahtumaan. 

– Se kaikki kuuluu pääministerin työhön. Mutta onhan se hyvin kuluttavaa. En osannut itsekään olla miettimättä ja pohtimatta niitä asioita, joita eteen sattui. Halusin tukea miestäni. 

Nyt Sipilä on nauttinut ennen kaikkea ajattelun vapaudesta. Mieli voi keskittyä välillä pelkästään vaikkapa ryytisalvian kasvuun eikä koko ajan tarvitse olla varuillaan, että mitä kulloisestakin esille nousevasta asiasta pitäisi ajatella. 

Ja lastenlapset. Heidän seurastaan Sipilä sanoo nauttivansa erityisen paljon. Nyt he voivat tulla vapaammin kylään ilman, että tarvitsee katsoa aikaa kalenterista.  

Tilannetta helpottaa myös se, että Sipilät ovat palanneet asumaan täysipainoisesti kotiseudulleen Kempeleeseen Pohjois-Pohjanmaalle. Myös lapset asuvat Oulun seudulla. 

– Olemme aina olleet hyvin perhekeskeisiä. Pääministeriaikoina ikävöimme Juhan kanssa valtavasti lastenlapsiamme. Nyt on todella iso ilo olla mukana heidän arjessaan. 

– On ihana seurata, miten Juha on kaikki kaikessa lastenlapsistamme nuorimmalle, parivuotiaalle. Pappaa hän huutelee aina ensimmäisenä. 

Juha Sipilän pääministerikauteen osui isoja poliittisia haasteita, kuten talous- ja työllisyystilanteen vakauttaminen sekä yllättäen iskenyt pakolaiskriisi. 

Minna-Maaria Sipilän mukaan he tiesivät jo etukäteen, että helppoa ei tulisi olemaan. Talouspäätökset herättivät voimakasta vastustusta. Politiikassa tulee myös aina eteen kaikenlaisia yllätyksiä. Kun yksi “tulipalo” saatiin sammutettua, jossain syttyi uusi. 

– Välillä ahdisti toisen puolesta. 

Kaikkein vaikeinta Minna-Maaria Sipilälle olivat hänen puolisoonsa kohdistuneet, ajoittain epäreiluilta tuntuneet mediaryöpytykset. 

Sen hän sanoo ymmärtävänsä hyvin, että pääministeri kohtaa työssään kritiikkiä ja hänen harjoittamaansa politiikkaa arvioidaan ankarasti. Niin demokratiassa pitää ollakin. 

Mutta kun pöytään nostettiin Sipilöiden hengellinen vakaumus ja sukulaissuhteet, mentiin Minna-Maaria Sipilän mielestä liian pitkälle. Hänen mukaansa monissa arvosteluissa myös puhuttiin totena sellaista, jolla ei ollut mitään faktapohjaa. 

– Monesti mietin mielessäni median vastuuta. Erityisesti vakaumuksen ilkkuminen tuntui todella loukkaavalta. Uskonnonvapaus kuuluu ihmisen perusoikeuksiin. Kaikilla meillä on jokin vakaumus. 

Sipilä sanoo itse olevansa hyvin avoin erilaisille ihmisille ja taustoille. Hänen mukaansa he molemmat ovat jo lapsuudenkodissaan oppineet, ettei erilaisten näkökantojen perusteella pidä asettaa raja-aitoja kenenkään väliin.  

– Meitä yritettiin väkisellä ahtaa muottiin, johon me emme kuulu. 

Sipilä koki, että hänen miehensä arvostelu kääntyi välillä myös kaikkien keskustaa äänestäneiden ihmisten mollaamiseksi. Häntä huoletti se ennen kaikkea demokratian kannalta. 

– Keskusta sai vuoden 2015 vaaleissa vahvan valtakirjan. Myöhemmin joistakin otsikoista ja kommenteista johtuen huomasin miettiväni, että miten jotkut tahot voivat ottaa oikeudekseen vähätellä satojentuhansien ihmisten antamia ääniä. Ikään kuin keskustalaisten antamat äänet olisivat jotenkin epäsopivia ja vääriä. Sellainen vähättely ei kuulu demokratiaan. 

Ihmiset jaksoivat kannustaa eteenpäin. 

Vaikka pääministeriaika oli välillä raskasta, silti Minna-Maaria Sipilä kokee sen olleen paljon enemmän kaikkea hyvää ja positiivista. Puolison työ toi mukanaan mielenkiintoisia ja innostavia asioita. 

Jos nyt pitäisi sanoa, että kannattiko pestiin lähteä, niin Sipilän mukaan kannatti. Se on ainutlaatuinen elämänkokemus, jota hän arvostaa. 

Erityisen iloinen Minna-Maaria Sipilä sanoo olevansa siitä, että kaikesta väännöstä huolimatta hallitusvastuun päätehtävä talouden kuntoon laittamisesta onnistui. 

– Työllisyyden nousua 68 prosentista 73 prosenttiin voidaan kait pitää pienenä ihmeenä. Sen mahdollisti todella kova työ. Siihen ei kovin moni uskonut etukäteen. 

Iloa hänelle tuottivat myös ihmiset, joita hän kohtasi puolisonsa kanssa ympäri Suomea. Ihmiset jaksoivat kannustaa eteenpäin. 

Mielenkiintoista oli päästä näkemään myös valtionpäämiesten inhimillisempää puolta virallisissa tapaamisissa. Lämpimiä muistoja Sipilällä on etenkin Pohjoismaiden pääministerien tapaamisista, joissa pääministerien puolisot ehtivät tutustua toisiinsa. 

– Kanssakäyminen esimerkiksi Ulla Löfvenin kanssa oli ihanan mutkatonta. 

Sipilöillä on ollut vuodesta 1998 lähtien hyväntekeväisyyssäätiö, jonka hallituksen puheenjohtajana Minna-Maaria Sipilä toimii. 

Säätiö oli hänen oma työnsä myös pääministerikaudella. 

Säätiön tehtävänä on auttaa erilaisissa kriisitilanteissa eläviä ihmisiä ja perheitä sekä Suomessa että ulkomailla. Pyrkimyksenä on avun kautta ehkäistä syrjäytymistä. 

Sipilän mukaan ajatus säätiön perustamiseen tuli aikanaan hänen puolisoltaan.  

– Meillä molemmilla on lapsuudenkodeistamme perittynä elämisen malli, johon kuuluu auttaminen. 

Säätiön kautta Sipilä sanoo oppineensa elämästä ja yhteiskunnasta paljon. Vaikka Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa on luotu kattava turvaverkko, aina sen läpi tippuu syystä tai toisesta ihmisiä. Kolmannen sektorin rooli heidän auttamisessaan on Sipilän mukaan korvaamaton. 

– Minulle on aina ollut selvää se, ettei ihminen voi itse aina elämässään valita, miten hänen asiansa menevät. Hyvin usein ihmisillä ei ole yhtään mitään, mistä hän voisi valita. Huono-osaisimmat meistä ovat usein olosuhteidensa uhreja. 

Sipilöiden säätiö kanavoi avun ihmisille yhteistyössä kuntien velkaneuvonnan ja kirkon diakoniatyön kanssa. 

– Haluan korostaa etenkin kirkon diakoniatyön merkitystä, sillä siitä harvoin puhutaan. Heillä on usein yhteys niihin ihmisiin, jotka apua eniten tarvitsevat. 

Kaipaus ja suru muuttavat muotoaan.

Raskaita menetyksiä Sipilät ovat kohdanneet myös omassa elämässään. Heidän poikansa Tuomo menehtyi äkisti ja yllättäen helmikuussa 2015, vain muutama kuukausi ennen eduskuntavaaleja. 

Kolme ensimmäistä vuotta olivat musertavan surun kanssa kaikkein vaikeimpia. Suru teki kipeää. Eteenpäin oli mentävä pieni hetki kerrallaan. 

– Kaikkein vaikeinta oli etsiä omalle lapselle hautapaikkaa. Se järjestys tuntui niin väärältä. 

Ja kaiken tämän ohessa Juha Sipilä hoiti pääministerin tehtäviä, ratkoi talouden ongelmia ja pakolaiskriisiä. 

Minna-Maaria Sipilä sanoo poikansa kuoleman myötä ymmärtäneensä sen, ettei kaipaus koskaan lopu. Suru ei myöskään koskaan väisty tai tule valmiiksi. 

Mutta kaipaus ja suru muuttavat muotoaan. Nykyisin, kuusi vuotta Tuomon poismenon jälkeen Sipilä sanoo kokevansa enemmän lempeää kaipausta ja syvää kiitollisuutta lapsensa elämästä. 

– Ajattelen Tuomon poismenon yhtenä elämänkokemuksena, joka muutti meitä ja jätti meihin tietyt jäljet. Koetan oppia hänen laajasta sydämestään ja ihanasta luonteestaan. Tuomo ei karsinoinut ketään, vaan päästi ihmisiä lähelleen. Hänellä oli hyvin monenlaisten ihmisten muodostama laaja ystäväpiiri. 

Toivon valo. Sen Minna-Maaria Sipilä sanoo olleen ratkaisevimpia voimia raskaan surun keskellä. 

Sitä tarjosivat ennen kaikkea läheiset ja ystävät. Perheyhteisö tiivistyi entisestään.  

Myös rukous kantoi. Sipilä kokee oman henkilökohtaisen uskonsa olevan ennen kaikkea toivon ja lohdun tuoja. 

Kiitollinen Sipilä sanoo olevansa siitä, ettei hänen mielensä ole katkeroitunut raskaimpinakaan hetkinä. Toivo elämän jatkumisesta on kantanut. 

Juttu on ilmestynyt alun perin Suomenmaan huhtikuun numerossa. Lehden voit tilata tästä.