Maanantai oli mittaushistorian kuumin päivä maapallolla – ja yhä vain kuumenee, tutkijat uskovat
Tämän viikon maanantai oli kuumin päivä maailman mittaushistoriassa. Yhdysvaltalaisten meteorologien mukaan maailman keskilämpötila ylitti maanantaina ensimmäisen kerran 17 celsiusastetta.
Mittauksen teki Yhdysvaltain liittovaltion sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio NOAA.
Edellinen ennätys mitattiin viime vuonna heinäkuun 24. päivänä, kun maailman keskilämpötila läheni 17:ää plusastetta.
Vuosien 1979–2000 välillä maailman keskilämpötila on ollut heinäkuun alussa keskimäärin hieman yli 16 astetta. Yleensä maailman keskilämpötila on kohonnut aina heinäkuun lopulle tai elokuun alkuun asti.
Tutkijoiden mukaan keskilämpötilan nousun taustalla on El Nino -ilmiö, joka lämmittää Tyynenmeren aluetta, sekä ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos.
Ilmastonmuutosta puolestaan kiihdyttävät jatkuvat hiilidioksidipäästöt, jota yritetään hillitä päästörajoituksilla.
BBC:lle puhuneet tutkijat uskovat, että tänä kesänä rikotaan vielä uusia kuumuusennätyksiä El Ninon voimistuessa. Kesäkuu oli jo mittaushistorian kuumin kesäkuu.
Ilmastotutkija Leon Simonsin mielestä se, että maailman lämpötila ylitti ensimmäisen kerran 17 celsiusasteen, oli merkittävä virstanpylväs maailman lämpenemisessä.
Hän arvioi, että uusia päivittäisiä, kuukausittaisia ja vuosittaisia kuumuusennätyksiä rikottaneen tulevan puolentoista vuoden aikana, kun El Ninon kuumempi vaihe on alkamassa.
Tällä viikolla esimerkiksi Kiinassa on BBC:n mukaan jatkunut epätavallinen helleaalto, jossa lämpötila paikoin on ylittänyt 35 astetta. Espanjassa jo kevät oli harvinaisen kuuma, ja monissa Aasian maissakin on kärvistelty. Myös Yhdysvaltojen eteläosissa on ollut tukahduttavaa hellettä.