Li Andersson: Vasemmistoliiton työntekijään liitetyt väkivaltatviitit täysin tuomittavia – Dellinger erosi

”Näin vakavan asian ollessa kyseessä puoluehallitus tulee käsittelemään asiaa sekä muuta verkkokirjoittelua perinpohjaisesti”.
Vasemmistoliitto

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoo Twitterissä, että vasemmistoliiton työntekijään liitetyt tviitit ovat täysin ja yksinkertaisen tuomittavia.

Hänen mukaansa näin vakavan asian ollessa kyseessä puoluehallitus käsittelee asiaa ja muuta verkkokirjoittelua perinpohjaisesti.

Yle kertoi torstaina, että vasemmistoliiton läntisen alueen toiminnanjohtajan Misha Dellingerin perustamalta Twitter-tililtä on jaettu väkivaltaa ihannoivia viestejä. Viesteissä muun muassa kutsutaan perussuomalaisia fasisteiksi ja kannatetaan ilmastonmuutoksen kieltäjien ampumista.

Dellinger kertoo eronneensa tehtävästään. Noussut kohu on syönyt luottamuksen, jota ilman ei ole mahdollista tehdä toiminnanjohtajan työtä, hän perustelee.

– Siksi en voi tehdä muuta kuin kantaa vastuun tilanteesta ja irtisanoutua tehtävästäni. Kiitän kanssani työskennelleitä kuluneista vuosista ja pyydän anteeksi tuottamaani pettymystä, Dellinger sanoo tiedotteessa.

Andersson korostaa, että vasemmistoliitto on rauhanliike, joka on sitoutunut tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen.

– Tämä asia ei jää tähän, vaan selvittely jatkuu työnantajan sekä työntekijän välisesti, Andersson painottaa.

Jokaisen vasemmistoliiton toimintaan osallistuvan on sitouduttava ihmisoikeuksiin ja väkivallattomuuteen, Andersson linjaa. Ilman tätä sitoumusta ei voi olla osa vasemmistoliiton aktiivien, luottamushenkilöiden tai työntekijöiden joukkoa.

Andersson kertoo, että Dellinger on antanut asiasta selvityksen. Sen mukaan tilille on tunnukset usealla ihmisellä eikä Dellinger ole kirjoittanut Ylen uutisoimia tviittejä.

Kiistanalaiset viestit on lähetetty vuosina 2016 ja 2017.

Dellinger on myöntänyt perustaneensa tilin vuonna 2010, jolloin hän ei ollut vielä vasemmistoliiton palveluksessa.

Puoluesihteeri Mikko Koikkalainen sanoi Ylelle keskustelleensa asiasta Dellingerin kanssa. Dellinger oli Koikkalaisen mukaan kertonut luovuttaneensa tilin kahdelle muulle henkilölle, jotka olisivat kirjoittaneet viestit.

Dellinger on ollut vasemmistoliiton läntisen alueen toiminnanjohtajana toissa vuodesta lähtien. Hän on ollut puolueen kuntavaaliehdokkaana vuosina 2012 ja 2017.