Lapsiasiainvaltuutettu: Enemmistö lapsista voi hyvin, pahoinvointi kasautuu tiettyihin perheisiin
Lapsipolitiikka on hajautunut eri hallinnonaloille ja niiden sisällä useisiin itsenäisiin palvelukokonaisuuksiin. Lapsipolitiikan kokonaisuudesta vastaavaa rakennetta ei ole muodostunut.
Tämä johtaa Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan mukaan sekavaan, sirpaleiseen ja lyhytnäköiseen toimintaan. Kokonaiskuva puuttuu ja isot rakenneuudistukset jäävät tekemättä.
Kurttila esittääkin, että Suomeen tulisi laatia kansallinen strategia lapsipolitiikasta. Sen perustana olisi YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus.
Lapsiasiavaltuutettu antoi eduskunnalle kertomuksen perhepolitiikasta ja lasten hyvinvoinnin tilasta. Katsauksen mukaan enemmistö suomalaisista lapsista voi hyvin, mutta sosiaalinen ja alueellinen eriytyminen on voimakasta. Pahoinvointi kasautuu tiettyihin perheisiin ja pitkittyy sukupolvesta toiseen.
– Maahanmuuttajataustaisista pojista noin kolmannes sanoo, että olen yksinäinen, minulla ei ole yhtään läheistä ystävää. Joka kahdeksannen pojan kohdalla joudutaan toteamaan, että hän on toiminnallisesti lukutaidoton, Kurttila kuvailee.
Kertomuksessa käsitellään lasten hyvinvoinnin kehittymistä erityisesti Suomen itsenäisyyden aikana, lapsipolitiikan rakentumista 1500-luvulta ja tarkemmin vuoden 1945 hallitusohjelmista alkaen sekä arvioidaan YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen velvoitteiden toteutumista Suomen kansallisessa lainsäädännössä.
Lapsiasiavaltuutetun kertomuksessa tuodaan esille Suomen menestystarina pohjoismaisena hyvinvointivaltiona. Tähän päivään tultaessa lapsiasiavaltuutetun vakavana viestinä eduskunnalle on kuitenkin hyvinvointivaltion kääntyminen alisuoriutumisen tilaan.
– Suomessa on voimakas keskiarvon harha. Kun keskimäärin asiat ovat aika hyvin, silloin ei hyvinvoinnin vajeisiin tarvitse pysähtyä. Tämä on kohtalonkysymys: riittääkö suuren enemmistön hyvinvointi vai pyritäänkö nostamaan systemaattisesti niitä, joilla menee heikommin?
– Suomen on herättävä vakaviin yhteiskunnallisiin ongelmiin, jotka näkyvät lasten ja perheiden hyvinvoinnissa. Sosiaalinen ja alueellinen eriytyminen on Suomessa voimakasta. Ongelmat tiivistyvät pahoinvoinnin kasautumiseen ja pitkittymiseen sukupolvesta toiseen.
– Olemme sekavuuden tilassa, joka näkyy ylimitoitettuna kehittämispuheena ilman todellista säädös- ja resurssiohjausta sekä toisaalta alimitoitettuina kansallisina päätöksinä, jotka olisivat toimeenpantavissa paikallisella ja alueellisella tasolla. Tämän sijaan lasten ja perheiden ongelmien syitä etsitään yhä enemmän vanhemmista ja lapsista yksilöinä.
– Hallitusohjelmissa lapsipolitiikan strategiset valinnat kätkeytyvät yksityiskohtien taakse ja päätösten vaikutuksia lapsiin arvioidaan heikosti, Kurttila toteaa kertomuksen pohjalta.
Lapsiasiavaltuutettu antaa kertomuksen eduskunnalle lapsen oikeuksien ja hyvinvoinnin tilasta kerran neljässä vuodessa.
Lapsiasiavaltuutettu on itsenäinen ja riippumaton viranomainen, josta on säädetty lailla. Hän antaa hallitukselle ja eduskunnalle lakisääteisen arvion lapsen oikeuksien ja hyvinvoinnin tilasta sekä raportoi määräajoin YK:n lapsen oikeuksien komitealle. Lapsiasiavaltuutettu tekee aloitteita, antaa lausuntoja ja tekee tarvittaessa viranomaiskanteluja.