Kuntaliitto: Korona heikentää kuntataloutta 1,7 miljardilla eurolla ensi vuonna

Talous

Kuntaliitto arvioi, että korona heikentää kuntataloutta 1,7 miljardilla eurolla ensi vuonna. Liitto vaatii ratkaisuja kuntien hätään budjettiriihessä.

Liitto on kerännyt arviot kuntatalouden kehittymisestä suurimpien kaupunkien ja kuntien talousjohtajilta. Selvityksen mukaan koronavaikutusten rinnalla ensi vuotta rasittavat kunnissa kasvavat kustannukset, valtionosuuksien väheneminen ja verokertymien hidas kasvu.

–  Valtiovarainministeriön budjettiehdotus ei sisältänyt helpotusta kuntien ahdinkoon, painottaa Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina tiedotteessa.

Hänen mukaansa tämän vuoden kuntien tukipaketti kattoi vain osan koronan vaikutuksista kunnille. Tukea tarvitaan myös ensi vuonna.

Kuntaliitto huomauttaa, että kunnat kantavat päävastuun ihmisten palvelujen turvaamisesta koronakriisin keskellä.