Kotiryssät eivät olleet oikotie onneen – Kylmän sodan Suomi särki KGB:n illuusiot, väitös paljastaa
Suomen suojelupoliisi (Supo) toimi kylmän sodan aikana voimakkaammin suhteessa Neuvostoliiton valtiolliseen turvallisuuspoliisiin (KGB) kuin aiemmin on ymmärretty.
Väitöstutkimuksessaan Mari Luukkonen tuo esille, että Supon KGB-residentille tekemät ilmoitukset Neuvostoliiton harjoittamasta luvattomasta tiedustelutoiminnasta kestävät kansainvälisen vertailun.
– On aika rikkoa myytti KGB:n kaikkivoipaisuudesta kylmän sodan Suomessa, Luukkonen sanoo.
Luukkosen mukaan KGB:llä oli kiistatta ”kotiryssäjärjestelmän” avulla toteutetun vaikuttamistoiminnan kautta merkitystä, mutta laaja suhdeverkosto ei todista KGB:n kyvykkyydestä.
– Suhdeverkoston rakentaminen Suomessa oli helppoa. Siihen liittyvistä riskeistä huolimatta sitä ei edes yritetty estää, Luukkonen huomauttaa.
Toisaalta neuvostotiedustelulle asetettiin 1980-luvulla rajat tiedustelun muilla osa-alueilla. Luukkosen mukaan se johti KGB:n omaa erityisasemaansa koskevan illuusion särkymiseen.
Suojelupoliisin päällikkö Seppo Tiitinen teki kautensa (1978−1990) aikana KGB:n Helsingin residentille eli tiedusteluaseman päällikölle 33 ilmoitusta luvattomasta tiedustelutoiminnasta.
Tapauksissa kolmessatoista oli kyse kaaderiupseerin karkotuksesta kesken komennuksen. Kansainvälisen vertailun kestävä luku oli tulosta vastavakoilun päävalvontakohteen vaihtamisesta poliittisesta tiedustelusta tieteellis-tekniseen tiedusteluun sekä oman toiminnan kehittämisestä.
Tilanteeseen vaikutti Suomen vahva laillisuusperinne ja neuvostotiedustelun lisääntynyt kiire.
– Kiire lisäsi neuvostotiedustelun virheitä, laillisuusperinne suomalaisten, tiedustelutoiminnan kohteeksi joutuneiden yhteydenottoja Ratakadulle, Luukkonen kertoo tiedotteessa.
Kiire lisäsi neuvostotiedustelun virheitä.
Kaaderiupseerien karkotukset on nähty aiemmassa historiankirjoituksessa paradoksina, sillä virallisen ulkopolitiikan on ajateltu estäneen Supoa presidentin poliisina suorittamasta vastavakoilua tehokkaasti.
– Se ei pidä paikkaansa. Ulkopolitiikka tuli huomioida Supon toiminnassa, mutta toimintaa se ei estänyt. Kyse oli siitä, miten asiat hoidettiin, Luukkonen toteaa.
Toinen puoli ulkopolitiikan huomioimisessa oli neuvostovastaisen toiminnan seuranta. Siihen, miten tarmokkaasti tehtävää hoidettiin, vaikutti kansainvälispoliittinen tilanne.
Idänsuhteet olivat kylmän sodan Suomessa vain ulkopolitiikan toinen puoli. Tärkeämpänä pidettiin suhteita länteen ja Suomen mainetta läntisenä oikeusvaltiona.
− Jo vuonna 1983 Tiitinen vakuutti esimerkiksi Ison-Britannian tiedustelupalvelun edustajille puolueettomuuden olevan Suomelle vain keino, ei päämäärä, Luukkonen kertoo.
Suojelupoliisin 1980-luvun historia auttaa näkemään suomettumisessa yya-kulissin takaisen ulkopoliittisen todellisuuden. Tutkijan mukaan kyse oli äärimmäisen pragmaattisesta Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisten etujen ajamisesta.
Luukkosen poliittisen historian väitöskirja Rautaesiripun varjossa. Supo idän ja lännen jännitekentässä 1978–1990 tarkistettiin huhtikuussa Turun yliopistossa. Otava on julkaissut väitöksen myös painettuna kirjana.
