Koti-isä – sankari vai luuseri?

Mitä tapahtuu, kun yhteiskunnallisesti aktiivinen, kaksi päivää ennen synnytystä maisterigradun valmiiksi pakertanut nuori mies tulee isäksi?

Hän alkaa luonnollisesti pitää blogia, avaa uuden ulottuvuutensa kaikelle kansalle. Iloksi ja vertaistueksi, peiliksi, josta toiset samassa tilanteessa olevat voivat heijastella omia tuntemuksiaan.

Niin teki ainakin Anssi Kekkonen Vauva-lehden nettipalstalla ilmestyvällä Noljakanfaija-blogillaan.

Siinä hän ruotii modernia isyyttä humoristisella tavalla, jonka tyylistä tulee ensimmäiseksi mieleen Jari Tervon parikymmentä vuotta sitten kirjoittama Kallellaan, isän päiväkirja.

Kekkonen antaa esimerkiksi treenivinkkejä Bull Mentulalle, sen verran hyvin hän on saanut vauvansa massaa kasvatettua, tai pohtii vauvan huumorintajua, joka ilmenee vanhempiin kohdistuvina käytännön piloina vaippaosastolla.

Vakavampiakaan sävyjä ei ole pimitetty. Niin kuin sellaisia, että välillä sitä antaisi aika paljon, jos saisi yhtenä aamuna nukkua kuuteen saakka.

Tai miten viikossa enkelistä riiviöksi muuttuneen pienokaisen uhmakohtaus yllättää voimallaan ja ajaa isänkin tunteiden ristiaallokkoon. Kainalokakat ja puhtaille vaatteille pruutatut tomaattipastat eivät aina naurata.

Silti Sulo 1,4 vuotta, on maailman paras äijä, ihmeellisin asia.

– Ehkä suurin isyyteen liittyvä yllätys on ollut, että elämä ei loppunutkaan lapsen tuloon, Kekkonen tuumaa.

Sellaisella kokeneemmat uhkailivat etukäteen.

Vauva ei ole sitonut nuorta paria neljän seinän sisälle. Poika on kulkenut luontevasti mukana niin Prahan matkalla kuin luonnon helmassakin, useimmiten turvallisesti rintarepussa.

Vanhempien omia harrastuksia on pyritty jatkamaan entiseen malliin. Kaveritkin ovat säilyneet samoina. Ehkä vain enemmän on tullut pidettyä yhteyttä muihin lapsellisiin tuttaviin.

– Samassa tilanteessa elävät ystävät ovat tärkeitä. Siksikin, että voidaan porukassa kierrättää vauvanvarusteita ja vaatteita, Kekkonen sanoo.

Luonnollisesti uusi elämä on tuonut arkeen muutoksia. Vauva vaatii huomiota ja huolenpitoa. Sohvalla ei enää loikoilla kahdestaan, vaan kolmas pyörä on lopullisesti mukana.

Television katselun sijaan ihmetellään vauvaa, ihastellaan ilmeitä ja iloitaan edistysaskelista.

Yhtenä päivänä huomaa, että kyykkiminen kahdestaan hillasuolla Aino-vaimon kanssa on mitä ihaninta parisuhdeaikaa.

Kekkonen edustaa sikälikin uutta isyyttä, että hän on ollut kotona vauvan kanssa kokonaisen vuoden, osan siitä yhdessä vaimon kanssa.

Hän uskoo, että monet isät kaipaavat enemmän vastuuta ja tasa-arvoista asemaa suhteessa lapseen.

– Isän jääminen paitsioon saattaa käynnistyä jo vauvavaiheessa, ja siitä johtuvat ongelmat kantaa läpi elämän.

Blogissaan Kekkonen toteaa, että suurin miesten hoivatasa-arvon este on tissien puute. Siksi olisi viisasta totuttaa vauva aikaisin myös tuttipulloruokintaan.

– Lapsi turvaa isään silloin, kun äiti ei ole läsnä, ja pärjää varmasti. Varmuus kasvaa onnistumisten kautta, Kekkonen tietää.

Hän on onnellinen lapsen kanssa viettämästään ajasta. Siinä on oppinut senkin, miten rankkaa kotona oleminen voi välillä olla. Turhautumiselta ei aina välty.

Moni kehuu koti-isää, mutta Kekkonen ajautuu pohtimaan, onko työtön koti-isä sankari vai sittenkin luuseri.

Toisina päivinä sitä kyllästyy olemaan hellan ja nyrkin välissä. Silloin vaimoa odottava ruoka ei maistu rakkaudella valmistetulta.

Parasta isyydessä on Kekkosen mielestä lapsen kehityksen seuraaminen. Kasvatuksessa tärkeintä on rakastaa lasta, antaa hänen tulla omaksi itsekseen.

Ihania hetkiä ovat vaikka ne, kun Sulo kömpii lattialla istuvan isän syliin, rutistaa ja sanoo aii.

– Jos oikein alkaa miettiä, sopivaa lapsentekoaikaa ei tule ehkä ikinä. Haluaisin rohkaista asia miettiviä uskaltamaan. Lapsi antaa niin paljon. Viime kädessä se on vastaus kysymykseen, mikä on elämän tarkoitus, Kekkonen pohtii.

Pian Kekkosen perheen elämä mullistuu jälleen. Isä aloittaa työt, Sulo on jo siirtynyt päivähoitoon, ja maaliskuussa perhe kasvaa uudella pikkuisella.

Isää vähän pelottaa, pystyykö antamaan aikaansa tarpeeksi kahdelle lapselle. Ja sekin, meneekö kaikki raskaudessa ja synnytyksessä hyvin.

– Päällimmäisenä on kuitenkin kiitollisuus lapsista. He eivät ole itsestäänselvyys.