Iltalehti poisti 33 sotajuttua verkkosivuiltaan – lehden avustajan Ukraina-uutisoinnissa epäselvyyksiä
Iltalehti poisti tiistaina verkkosivuiltaan 33 juttua, jotka käsittelivät Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Lehden mukaan juttujen poistamisen taustalla on se, että niiden totuudenmukaisuutta on ollut syytä epäillä, koska lehden ukrainalaisen avustajan sotauutisoinnissa on havaittu epäselvyyksiä.
Iltalehden päätoimittaja Perttu Kauppinen kertoi Twitterissä, että lehden selvityksissä ilmeni, että osa avustajan toimittamista kuvista ei ollut avustajan itsensä ottamia eikä sieltä, mistä tämä väitti niiden olevan.
– Kuvista löytyneiden epäselvyyksien vuoksi päädyimme poistamaan myös hänen kirjoittamansa uutiset, reportaasit ja analyysit, Kauppinen kirjoitti.
Yhteistyö avustajan kanssa on Kauppisen mukaan lopetettu.
Kauppinen kertoi Twitterissä, että juttuja kirjoittanut avustaja on työskennellyt Iltalehdelle kymmenen vuotta. Päätoimittaja kuvailee ukrainalaista toimittajaa laajasti verkottuneeksi ja luotettavaksi haastattelujen ja juttumatkojen järjestäjäksi. Kauppisen mukaan reportaasien todenperäisyyttä on mahdotonta varmentaa.
– Juttujen ostaminen avustajilta, ulkomailla toimivilta avustajilta ja erityisesti kriisialueilta toimivilta avustajilta on vaikeaa, koska esimerkiksi reportaasissa kuvattuja tilanteita ja tapahtumia on mahdotonta varmentaa.
Iltalehden uutispäätoimittaja Valtteri Varpela kertoo STT:lle, että asia kävi toimitukselle ilmi sen jälkeen, kun yhden avustajan kirjoittaman jutun todenmukaisuudesta oli tullut viestiä toimitukseen ja se oli nostettu esiin myös Twitterissä.
– Rupesimme toimituksessa selvittämään kyseisen jutun tilannetta ja asia rupesi tästä aukeamaan, Varpela sanoo.
Kävi ilmi, että avustaja oli lähettänyt Iltalehdelle kansainvälisiltä uutissivustoilta napattuja kuvia ominaan useampaan otteeseen.
Juttujen tietojen oikeellisuutta ei ollut tarkastettu aiemmin. Varpela sanoo, että julkaisuporras eli uutispäälliköt eivät olleet osanneet epäillä vilppiä.
– Ei ole ollut syytä epäillä, että olisi mitään huomautettavaa. Normaalissa uutisrytmissä ei lähdetä erikseen etsimään, ovatko avustajan lähettämät kuvat varmasti hänen lähettämiään. Lähtökohta on ollut se, että luotetaan meidän avustajiin.
Iltalehdellä ei ole tiedossa, mikä kaikki yli 30 julkaistun jutun sisällöissä pitää paikkansa.
– Me ei voida mennä takuuseen näistä jutuista. En usko, että olemme julkaisseet kolmeakymmentä valeuutista. On myös kuvia, joita emme ole löytäneet muilta uutissivustoilta.
Iltalehti julkaisi esimerkiksi viime viikolla jutun, jossa mainittu avustaja kuvailee tapahtumia taistelujen eturintamassa Bahmutissa. Varpelalla ei ole tiedossa, onko avustaja todellisuudessa ollut Bahmutissa.
Uutispäätoimittajalla ei ole tarkkaa tietoa, millaista virheellistä tietoa lukijoille on mahdollisesti välittynyt julkaistujen kuvien kautta.
Lehti ei aio tehdä tarkempaa oikaisua.
– Me olemme oikaisseet tämän nyt sillä tavalla, että olemme kertoneet lukijoille asiasta heti, kun se on tullut meidän tietoomme, ja poistaneet jutut meidän palvelusta.
Uutispäätoimittaja arvioi, että tapauksella voi olla vaikutusta juttujen faktantarkistukseen jatkossa.
– Pitää tietyiltä osin miettiä varsinkin ulkomaan juttujen osalta, että kuvien verifiointia pitäisi tehdä tarkemmin, Varpela sanoo.