"Jos vain säästetään, ei kasvua tule" – puoluevaltuuston väistyvä vetäjä Karri Kallio näkee keskustalla iskun paikkoja
Keskustan puoluevaltuuston uusi kaksivuotiskausi on alkanut, ja uusi valtuusto kokoontuu kahden viikon päästä ensimmäiseen kokoukseensa Hämeenlinnaan.
Puoluevaltuuston väistyvä puheenjohtaja Karri Kallio toivottaa pian valittavalle uudelle puheenjohtajistolle menestystä.
– Kovaa päätä ja rohkeutta olla vahvasti omalla linjalla ja kentän äänenä myös puoluehallituksessa ja työvaliokunnassa.
Kallio on toiminut puheenjohtajana kaksi kautta. Tätä ennen hän oli yhden kauden verran puoluevaltuuston varapuheenjohtaja.
Kallio korostaa puoluevaltuuston roolia nimenomaan kentän äänenä.
Keskustan ylin päättävä elin on monituhatpäisenä kokoontuva puoluekokous, mutta se kokoustaa vain kerran kahdessa vuodessa. Puoluevaltuusto on puoluekokousten välillä tärkeä ja laajasti kenttäväkeä edustava taho tuomaan esille keskustan kentän ääntä ympäri maan. Puoluevaltuusto kokoontuu kahdesti vuodessa.
Kallio on tyytyväinen siitä, että puoluevaltuuston kokoa ei pienennetty, kuten puoluekokoukselle esitettiin kesällä. Kun jäseniä yhä on toista sataa, kentän ääni pysyy puolueen toiminnassa hyvällä tasolla.
Vaikuttavuutta voisi kyllä nostaa. Tämä vaatii ihmisten omaa innostusta.
– Paljon on hyödyntämätöntä potentiaalia, myös viestinnällistä.

Keskustan poliittiseen kulttuuriin kuuluu perinteisesti suora puhe kokouksissa. Kallio pitää tärkeänä, että hallituskautta 2019–2023 päästiin ruotimaan omalla porukalla kunnolla.
Tuntoja ja tulkintoja saatiin purettua puoluevaltuustossa sen suhteen, missä mentiin vikaan ja mitä voisi tehdä paremmin.
– Puoluevaltuusto käsittelee suuria kokonaisuuksia ja luo suuntaa. Päivänpolitiikkaa ei niinkään käsitellä. Luodaan taistelu-uskoa ja suomalaista unelmaa, väistyvä puheenjohtaja avaa.
– Samalla ei saa unohtaa paikallisia asioita. Monet tulevat pitkän matkan päästä, matkustavat päivän ja tuovat sitten paikallisesta näkökulmasta omia nostojaan puoluevaltuuston keskusteluun, sekin on tärkeää. Keskustassa pitää osata arvostaa pieniäkin asioita.
Käsillä on viimeinen politiikan syksy ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Ne järjestetään huhtikuussa.
Karri Kallio uskoo talouden olevan vaalien ratkaiseva teema. Keskustan pitää tuoda tähän keskusteluun selkeä viestinsä.
– Talouskurimus on tämän hallituskauden jälkeen vain syvempi. On tärkeää luoda uskoa tulevaisuuteen. Koulutuksen, työn ja yrittämisen tulee kannattaa aina.
Pelkkä säästölinja ei kanna.
– Jos vain säästetään, ei kasvua tule. Harvoin mikään yrityskään on pelkästään säästämällä saanut kasvua aikaan. Pitää investoida ja innovoida, jotta kasvua voi tulla.
– Esko Ahon sanoin tarvitaan ”Suomen idea”. Sellainen, jonka taakse suomalaiset menevät, ja josta haetaan sitä nousua. Selkeällä keskustalaisella tiellä vasemmiston holhouksen ja oikeiston kurjistamisen välillä voimme löytää viestin, jonka kanssa olemme vahvoilla, Kallio pohtii Suomenmaalle.
Talouteen liittyen sähkön hinta ja hyvinvointialueiden tilanne tulevat puhuttamaan. Maailmanpolitiikan epävarmuudetkin saattavat heijastella vaalikeskusteluihin, mutta vaikkapa maahanmuuttopolitiikan kantavaan rooliin näissä vaaleissa Kallio ei usko.
Keskustan leipälajit kuten maatalouspolitiikka ovat asioita, joista tulee puhua kurimuksen keskellä samalla, kun viestiä terävöitetään laajemmin.