Kirsi Varhilan eron taustalla erimielisyys johtamisesta – koki saaneensa työhönsä päällystakin
Satakunnassa aluehallitus vahvisti perjantaina hyvinvointialueen johtajan Kirsi Varhilan eron tehtävästään. Varhila sanoi tiedotustilaisuudessa, että ratkaiseva tekijä hänen eronsa taustalla oli aluehallituksen asettaman poliittisen ohjausryhmän toiminnan jatkaminen.
Varhila sanoi kokeneensa, että ryhmästä tulee hyvinvointialueen johtajalle päällystakki.
– Johtamisen edellytykset siinä kohtaa aivan selkeästi vähenivät, hän sanoi.
Varhila kiisti mediassa esiintyneet tiedot, joiden mukaan hänen eropäätöksensä taustalla olisi ollut hyvinvointialueen muutosjohtamista kriittisesti arvioinut konsulttiraportti.
Varhila sanoi, että raportin sisällössä ei ollut mitään, mikä ei olisi ollut aiemmin tiedossa ja totesi, että sen johdosta on jo tartuttu toimenpiteisiin.
Lisäksi erimielisyyttä syntyi Varhilan mukaan esityksistä muuttaa hyvinvointialueen johtoryhmän kokoonpanoa.
Ennen nimitystään Satakunnan hyvinvointialueen johtoon vuonna 2022 Varhila toimi sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkönä. Hän oli koronapandemian aikana usein julkisuudessa kertomassa pandemian torjuntatoimista.
Varhila kertoi, ettei hänellä ole tarkkoja tulevaisuudensuunnitelmia, mutta että hän ryhtyy nyt etsimään uutta työtä eikä suunnittele eläköitymistä.
– Olen työnarkomaani kuten monet täällä tietävät, hän sanoi.