Kirjailijat kiittävät Kurvista – "keskeinen osa toimeentuloa"
Kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö Sanasto ry. kiittää tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvista (kesk.) hallituksen kehysriihestä kantautuneista uutisista.
E-kirjojen ja e-äänikirjojen lainauskorvausta varten myönnettiin riihessä miljoona euroa. Korvauksen maksaminen edellyttää vielä tarvittavaa muutosta tekijänoikeuslakiin, liitto avaa tiedotteessaan.
– Teknologianeutraali lainauskorvaus on meille kirjallisuuden tekijöille tärkeä asia, jonka puolesta olemme puhuneet vuosia. E-kirjojen ja e-äänikirjojen lainaaminen on ollut kasvussa, eivätkä kirjallisuuden tekijät ole saaneet korvausta viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana tehdyistä lähes 5 miljoonasta e-lainasta. Monelle kirjallisuuden tekijälle lainauskorvaus on keskeinen osa toimeentuloa, Sanaston puheenjohtaja Peter Sandström kiittää ministeriä ja hallitusta.
Toiminnanjohtaja Anne Salomaakin esittää kiitoksensa Kurviselle, samoin kuin kaikille asiaa hoitaneille kansanedustajille.
– Riemuitsemme kirjallisuuden tekijöiden kanssa tästä tärkeästä päätöksestä ja kiitän lukuisia tahoja yhteistyöstä asian edistämisestä. Tämä on erinomainen alku hyvälle poliittiselle yhteistyölle e-aineistojen riittävän korvaustason turvaamiseksi ja lainauskorvausten saamiseksi takaisin pohjoismaiselle tasolle.
– Sanasto on käynyt keskustelua viime kuukausina e-aineistojen lainauskorvauksia koskevasta lainsäädännöstä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa, ja luotamme siihen, että tarvittava lakimuutos hoidetaan kuntoon vielä tällä vaalikaudella e-aineistojen kaupallisen markkinan toiminta turvaten, Salomaa sanoo.