Kirja-arvio: Toinen tuntematon -kirjan naiset eivät ole "kevyitä kenttäpatjoja"

Tällaista teosta on tarvittu.

Tuoreessa Toinen tuntematon -kirjassa reilut parikymmentä kotimaista eturivin kirjailijaa luo uuden tarinan Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan naishahmoille.

Linnan teoksessa naiset jäävät tunnetusti sivuosaan. Heidän roolinsa ”keveinä kenttäpatjoina” ja upseerien heiloina on varsin halventava.

Mutta nyt hekin saavat äänen.

Alkuun Toinen tuntematon -teokseen on hieman hankala päästä mukaan.

Novellien johdannoiksi valitut katkelmat Linnan teoksesta eivät täysin riitä avaamaan, mihin yhteyteen kukin henkilö alkuperäisteoksessa liittyy.

Kaikkien kirjailijoiden tyylilliset valinnat eivät myöskään ole toimivimpia.

Yksi eniten odottamistani hahmoista oli vänrikki Kariluodon Sirkka-vaimo. Riikka Pulkkisen sankarimyyttejä purkava näkökulma on sinänsä tervetullut, mutta kirjailijalle ominainen näennäissyvällinen ote ärsyttää.

Kun teosta lukee aikansa ja makustelee novellien näkökulmia, sen parissa alkaa viihtyä.

Tuomas Kyrö maalaa kuvan vihatulle luutnantti Lammiolle viehkeästi hymyilevästä lotasta nykyaikaa elävänä 90-vuotiaana mummona. Lammio näytetään pakko-oireisena mielisairaalapotilaana.

Sirpa Kähkösen novellissa katsotaan synkän ja pelottavan alikersantti Lehdon lapsuuteen. Muut lapset kiusaavat orvoksi jäänyttä poikaa julmasti.

Minna Rytisalon kerronta vie mukanaan vallatun Petroskoin katuja siivoavien suomalaisnaisten rakkaushuoliin.

Petroskoilainen Veerukka karkotetaan puolestaan Siperiaan Katja Ketun novellissa sen jälkeen, kun Neuvostoliitto on vallannut kaupungin takaisin. Illat Hietasen, Rokan ja Vanhalan kanssa tulkitaan kommunismin pettämiseksi.

Laura Lähteenmäen novellissa halvennetuista halvennetuin lotta Kotilainen on työlleen omistautunut tunnollinen nainen, joka ei todellisuudessa keinahda kenenkään miehen sänkyyn, vaikka ilkeät huhut muuta väittävätkin.

Lotta Kotilainen on työlleen omistautunut tunnollinen nainen, joka ei todellisuudessa keinahda kenenkään miehen sänkyyn.

Ja viimeisenä on tietenkin Lyyti Rokka, joka tulee katsomaan haavoittunutta miestään sairaalaan. Antti Heikkisen luoma rehevä karjalaishahmo on juuri sitä, mitä Antti Rokan vaimosta voisi kuvitellakin. Hänestä ei voi kuin pitää.

– Kohta mie vien sinnuu vinhasti polkalle, Rokka sanoo vaimolleen sairaalasängyn pohjalta.

Rokan pariskuntaan kiteytyy paljon sitä asennetta, jota vaikeina aikoina tarvitaan. Vaikka koti on viety, maa raunioina ja mieskin haavoittunut, he uskovat toisiinsa, siteeseen, joka pitää heidät yhdessä.

Johanna Catani ja Lari Mäkelä (toim.): Toinen tuntematon. Wsoy, 376 s.