Kihlautunut Kettunen suunnittelee kesähäitä – "Kyllä maailmaan rakkautta mahtuu"
Keskustan toisen kauden kuhmolainen kansanedustaja ja tuore varapuheenjohtaja Tuomas Kettunen, 36, näkee puolueessaan nyt hyvää pöhinää.
– Eri puolilta Suomea on tullut viestiä, että nyt on hyvä tekemisen meininki, hän kertoo.
Kettunen on mukana keskustalaisten palkansaajien verkostossa, missä uuden keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen ulostulot on pantu merkille. Kaikkonen on korostanut, että keskustan tulee ajaa entistä enemmän palkansaajien asiaa.
– Olen siihen tyytyväinen. Uuden puoluejohdon yhteistyö on lähtenyt käyntiin hyvällä fiiliksellä, Kettunen sanoo.
Kettunen oli Kaikkosen vastaehdokkaana kesäkuun puoluekokouksessa Jyväskylässä.
Kevään kampanjakiertue oli ikimuistoinen, mutta toki myös raskas kansanedustajan töiden ohella, hän kuvaa.
– Kuukauden päivät ehdin olla yksinkin ehdolla ennen kuin Kaikkonen tuli mukaan, Kettunen huomauttaa.
Kampanja avasi Kettuselle uusia näkökulmia ja toi uusia tuttavuuksia, kun Suomea tuli kierrettyä laajasti.
– Suomi on tosiaan pitkä ja laaja maa, joka pitää sisällään hienoja maakuntia. Niissä on omat vahvuutensa.
Kettunen näki konkreettisesti, miten teollisuuden investoinnit painottuvat nyt maakuntiin, mutta osaavista työntekijöistä on huutava pula. Petteri Orpon (kok.) hallituksen viestit eivät puhu samaa kieltä tämän tilanteen kanssa, keskustapoliitikko näkee.
– Maahanmuuttopolitiikan pitäisi olla rakentavampaa, kun ottaa huomioon, että toiseen maahan on aina muutettu työn perässä.
– Työperäinen maahanmuutto ei ole mikään uhka, vaan se on suuri mahdollisuus Suomelle.

Kettusella oli kesän aikana viikon verran lomaa ilman kalenterimerkintöjä. Eduskuntatyötä riitti lähes heinäkuun puoliväliin saakka, kun rajalakia käsiteltiin.
– Sen jälkeen me kaikki tarvitsimme vähän lomaa ja huokaisua, Kettunen toteaa.
Kuhmon kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ja Kainuun aluevaltuutetun ei tarvitse olla kesälläkään kokonaan jouten, siitä pitävät huolen esimerkiksi Kuhmon kamarimusiikkipäivät ja erilaiset yritysvierailut.
Ilouutisia kuului henkilökohtaisen elämän saralla, sillä Kettunen otti kesällä uuden askeleen parisuhteessaan ja kihlautui tyttöystävänsä kanssa.
– Tämä iloinen uutinen pitää paikkansa ja voi olla, että ensi kesänä tanssitaan kesähäitä, hän paljastaa.
Kaikkonen onnitteli Kettusta kihlauksesta julkisestikin keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Kouvolassa torstaina.
– Kyllä maailmaan rakkautta mahtuu ja keskusta on rakkauden puolella, Kettunen naurahtaa.
Pariskunnan yhteinen koti on Kuhmossa. Kettunen viettää pian taas arkipäivät Helsingissä, mutta kaksipaikkainen elämä on tullut viiden kansanedustajavuoden aikana tutuksi.
Kettunen on innokas metsästäjä, mutta karhumetsälle hän ei tällä kertaa päässyt. Karhulupia myönnettiin lopulta vain poronhoitoalueelle.
– Muuten olisin mennyt. Ennätin kuitenkin sorsanmetsästyksen aloitukseen. Syksyn aikana on tarkoitus tehdä vielä muutama metsästysreissu, Kettunen kertoo.