Uudenmaan Keskustassa ihmetellään hallituksesta kuultuja sote-puheita – "omiaan vähentämään kiinnostusta demokraattisiin vaaleihin"
Keskustan Uudenmaan piiri ottaa reippaasti kantaa demokratian tilaan, energiapolitiikkaan ja ympäristöpolitiikkaan.
Lauantaina koolla ollut piirikokous moitti hallituspuolueiden taholta tulleita kannanottoja, joiden mukaan aluevaltuustot voitaisiin lakkauttaa (Yle), tulevat aluevaalit ovat viimeiset ja virkamiehet sekä aluehallitus riittävät kansanvallan toteuttamiseen tiukassa valtiovarainministeriön ja hallituksen ohjauksessa.
– Tällainen puhe on omiaan vähentämään kiinnostusta demokraattisiin vaaleihin, Uudenmaan keskustalaiset toteavat kannanotossaan.
Piirikokouksen mielestä vaaleilla valituilla päättäjillä tulee olla todellista valtaa ja vaikutusmahdollisuus kuntalaisten ja alueiden palveluihin. Muutoin vaalit ovat turhat ja demokratia rapistuu.
Kansalaiset eivät halua eikä uskalla ehdokkaiksi, joten kansanvalta ei toteudu lain tarkoittamalla tavalla, keskustapiiri näkee.
Kannanotossa kannettiin myös huolta sähköverkon kapasiteetin riittävyydestä Uudellamaalla, jonne on tulossa paljon sähköä vaativia investointeja.
– Suomeen tarvitaan kiireesti sähkömarkkinoille lisää ohjausta ja demokratiaa niin tuotannon, kulutuksen kuin sähköverkonkin suunnitteluun, sillä pian kiistellään siitä, kuka saa ja kenelle annetaan, piirikokous totesi.
Lisäksi kannanotossa moitittiin ympäristöpolitiikan vääristymiä.
– Suurin hiilipäästöjen tuottaja rakennusteollisuus ei ole vihreässä siirtymässä mukana ollenkaan. Yli kolmasosa koko Suomen päästöistä tulee rakennusteollisuudelta: maanrakentamisesta, purkutoimista, uudisrakentamisesta, ja materiaalien tuotannosta. Silti yhteiskuntamme kohdistaa säästöpaineita lähinnä liikenteeseen, lämmitykseen ja maa- ja metsätalouteen.
Kannanoton mukaan kaupungit eivät ymmärrä rajoittaa rakentamista, eivätkä osaa suosia korjaamista. Näistä asioista ei edes keskustella.
– Jokainen uusi rakennus ja jokainen uusi tie on valtava hiilidioksidin päästölähde, piirikokous muistutti.
Piirikokous arvosteli lisäksi vesistöjen kuormitusta koskevia päätöksiä.
– Ely jakaa entistä suurempia oikeuksia vesistöjen kuormittamiseen niin kunnille, kaivos- ja akkuteollisuudelle kuin muillekin teollisuuden aloille. Julkisuudessa vesistöjen tilasta vastuuta sysätään lähinnä haja-asutusalueen asukkaille ja maa- ja metsätaloudelle.
Keskustalaiset toteavat, että kaikista suurimman vesistöjen kuormittajan eli yhdyskuntien viemärijätteen puhdistuksen tehostamista ei ole edistetty vuosikymmeniin, ja edelleen ympäristöluvat sallivat kuntien laskea jopa puhdistamatonta jätettä suoraan järviin, jokiin tai mereen.
– Ympäristönsuojelu ja erityisesti vesistöjen suojelu tarvitsee ihan uutta avoimuutta ja rehtiä keskustelua siitä, mitä jätettä puhdistetaan ja kenen jäljet saa näkyä.
Piirikokous otti vielä kantaa yhteen alueelliseen kysymykseen arvostelemalla HUS:n ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen päätöstä Lohjan aluesairaalan synnytysosaston lakkauttamisesta.