Keskustan Ovaska Nato-keskustelusta: Millaista viisautta olisi ajaa Suomi koko suuren kiistan polttopisteeksi?

Keskusta

Kansanedustaja Jouni Ovaskan (kesk.) mukaan vakauden tavoittelun pitäisi olla ohjaamassa Suomen reaktioita myös kuumentuneessa turvallisuuspoliittisessa ilmapiirissä. 

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä toimiva Ovaska kommentoi tiedotteellaan vihreiden Atte Harjanteen ja kokoomuksen Petteri Orpon puheita nopeasta Natoon liittymisestä.

Nato-keskustelu on noussut Suomessa taas tapetille, kun Venäjä on vaatinut, ettei turvallisuusliitto Nato saisi enää laajentua itään päin. Eri arvioissa vaatimusten on uskottu tarkoittavan myös Suomea ja Ruotsia.

Ovaska muistuttaa, että eduskunta on juuri hyväksynyt sekä ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon sekä puolustusselonteon. Sen pitäisi olla ajankohtainen tässäkin tilanteessa.

– Tavoitteenamme on ollut ajaa vakautta erityisesti Pohjois-Eurooppaan. Tuoreissa selonteoissa on laajalla parlamentaarisella yhteisymmärryksellä hyväksytty Suomen linja, jonka pitäisi kestää myös tällaisessa tilanteessa. En usko, että nämä asiakirjat ovat vielä vanhentuneita. Niiden muste ei ole ehtinyt edes kuivua, Ovaska summaa.

Ovaska ei näe järkeväksi sitä, että Suomi ajettaisiin Nato-hakemuksellaan suuren kansainvälisen kiistan polttopisteeseen.

Hän korostaa, että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa määrittävät jatkuvuus, ennakoitavuus ja pitkäjänteisyys.

– Pyrimme vahvistamaan Euroopan unionin toimintakykyä, tiivistämään pohjoismaista ja erityisesti Ruotsin kanssa tehtävää yhteistyötä sekä kehittämään Nato-kumppanuutta.