Keskustan Ovaska: Kokoomuksen takinkääntö tulee kalliiksi Euroopalle

EU:n elpymispaketti

Keskustan kansanedustaja, suuren valiokunnan valiokuntavastaava Jouni Ovaska oudoksuu kokoomuksen kantaa EU:n elvytyspakettiin. Kokoomus ilmoitti äänestävänsä tyhjää kyseisessä kysymyksessä.

– Kokoomus irtaantui omasta eurooppalaisesta puolueryhmittymästään, Euroopan kansanpuolueesta, ja käänsi selkänsä eurooppalaiselle viitekehykselleen, Ovaska sanoo tiedotteessa.

Ovaskan mukaan kokoomus on ajautunut perussuomalaisten apupuolueeksi, ja se on vakava isku Suomen ratkaisuhakuiselle roolille Euroopan unionissa.

– Kokoomuksen kanta heikentää Suomen vaikutusmahdollisuuksia jatkossa ja Suomelle tärkeiden kansallisten intressien kuten metsäkysymysten edistämistä.

– Näyttää siltä, että kokoomuksen takinkääntö tulee kalliiksi niin Euroopalle kuin Suomen vaikutusvallalle, Ovaska sanoo.

Ovaskan mukaan sisäpolitiikka määrittelee tällä hetkellä kokoomuksen Eurooppa-politiikan suunnan.

Kommentit (1)

  • Lukija24

    EU.n tukipaketti.
    Omenoita otetaan toisesta korista ja siirretään toiseen koriin.
    Suomi on se kori josta otetaan kuusi omenaa ja on luvattu antaa kaksi takaisin. Italian koriin mätetään siis suomalaisten verorahoja joilla siellä veronalennuksia ja kansalaispalkkaa lupaillaan.
    EKP.n entinen johtaja ja Italian nykyinen pääministeri on tämän taitavan hankkeen isä ja Italian kansallissankari.
    Tämän paketin ehdot on meille hallitus kertonut ja niitä jotka tätä vastustavat pidetään EU:n yhteisen veneen keikuttajina.
    Tässä on kuitenkin kyse itsenäisten valtioiden ”veneiden” purkamisesta ja näiden rakenteiden siirtämisestä EU-purren osaksi jota voidaan hyvällä syyllä kutsua tämän jälkeen EU:n liittovaltioksi eikä enää itsenäisten valtioiden unioniksi joksi se on perustettu.
    Vuosi vuodelta valtiot ovat menettäneet lainsäädäntävaltaa EU.lle ja nyt menettäessään budjettivallan ei voi enää puhua itsenäisistä valtioista.
    Kertaluontoisuus tässä kuviossa on pelkkää hämäystä ja seuraavaa kertaa tullaan perustelemaan sillä että on kyse ensimmäisestä kerrasta ja sen välttämättömistä jatkotoimista.
    Myöhemmin sitten Keskusta ja Vanhanen sanovat että eihän tämän näin pitänyt mennä ja pesevät kätensä.
    Matti Toivola Sievi.

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen