Keskustan kansanedustaja kääntyi Nato-jäsenyyden kannalle: "Haluan varmistaa, ettemme enää koskaan ole yksin"
Keskustan kansanedustaja Joonas Könttä katsoo, että Suomen tulisi hakea sotilasliitto Naton jäsenyyttä.
– Olemme kulkeneet kohti tiivistä Nato-kumppanuutta ja askel jäsenyyteen on luonteva. Teemme jo nyt runsaasti yhteistyötä Naton läheisenä kumppanimaana ja täytämme Naton jäsenyysvaatimukset, Könttä kirjoittaa.
Kansanedustaja korostaa, ettei ole tehnyt päätöstään hetken mielijohteesta.
– Näin isoja päätöksiä ei tule tehdä tunnekuohussa, ei äkkiväärästi, eikä painostuksen alla. En kuitenkaan kiistä, etteikö Venäjän sotatoimet vahvistanut päätöstäni.
Könttä pitää Venäjän etupiiriajattelua uhkana Suomelle.
– Tämä on sanottava suoraan ääneen. Emme voi olla varmoja, etteikö Venäjän katse kääntyisi jossain kohti myös Suomeen. Rajoillamme on nyt rauhallista, mutta kuka tietää tulevaisuudesta. Toinen tärkeä huomio on Naton artikla viiden tuoma turva. Ilman jäsenyyttä sitä turvaa meillä ei ole.
Keskustaedustaja pitää tärkeänä kantansa tuomista julki.
– Olen tilivelvollinen vain isänmaalle ja Suomen kansalaisille. On heidän tehtävä vaaleissa arvioida, antavatko he linjalleni tukea.
Könttä korostaa, ettei keskustelua tule pelätä. Repiviä poliittisia riitoja hän kuitenkin suosittelee välttämään.
– Nyt ei ole sormella osoittelun aika. Nyt on aika katsoa tulevaisuuteen. Minä haluan varmistaa sen, ettemme enää koskaan ole yksin.
– Jäsenyys vaatii laajan parlamentaarisen tuen ja keskustelun. On selvää, että hakemusprosessin voi käynnistää vasta, kun tällainen laaja tuki on saavutettu.