Keskustan Kallio tuskastui karhunmetsästyksen viivästymiseen: "Valmistelun pitäisi olla jo pitkällä"
Keskustan kansanedustaja Vesa Kallio vaatii maa- ja metsätalousministeriötä varmistamaan, että karhun alueellinen kiintiömetsästys voidaan aloittaa poronhoitoalueen ulkopuolella ensi syksynä.
Kallion mukaan maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) vastaus hänen kirjalliseen kysymykseensä jättää edelleen avoimia kysymyksiä metsästyksen tulevaisuudesta.
Eduskunta edellytti jo joulukuussa 2025, että karhun ja ilveksen alueellista kiintiömetsästystä koskevat asetukset valmistellaan viipymättä. Karhun kiintiömetsästyksen mahdollistava valtioneuvoston asetus hyväksyttiin kuitenkin vasta syyskuussa 2026, jolloin kuluvan metsästyskauden kiintiöitä ei enää ehditty valmistella.
Ministerin vastauksen mukaan erityisesti korkeimman hallinto-oikeuden kesäkuussa antamalla ratkaisulla oli merkitystä valmistelun viivästymiselle.
– Lopputulos on silti se, että eduskunnan edellyttämä kiintiömetsästys lykkääntyi jälleen vuodella. Ensi syksyn osalta viivästyksiin ei ole enää varaa, Kallio sanoo tiedotteessa.
Kallio kiinnittää huomiota myös ministerin vastauksen sanamuotoon. Essayah toteaa, että ministeriöllä on mahdollisuus valmistella karhun alueelliset metsästyskiintiöt syksylle 2027.
– Miksi ministeri ei sano suoraan, että kiintiöitä valmistellaan? Toivottavasti kyse on vain epätarkasta sanamuodosta. Valmistelun pitäisi olla jo pitkällä, sillä tarvittava asetus hyväksyttiin puolitoista kuukautta sitten, Kallio näkee.
Keskustaedustajan mukaan ministerin vastaus jättää lisäksi epäselväksi sen, mihin asetuksen perustelumuistiossa mainitut huomattavat EU-oikeudelliset epävarmuudet perustuvat.
– Kysyimme nimenomaisesti, mihin oikeudellisiin ratkaisuihin tai asiakirjoihin arvio epävarmuuksista perustuu. Ministeri kertoo vain, että kirjaus tehtiin oikeuskanslerinviraston vaatimuksesta. Tämä ei vastaa kysymykseen.
Kallion mukaan on syytä selvittää, onko kyse todellisista oikeudellisista ongelmista vai pikemminkin ”ylimitoitetusta varovaisuudesta”.
– Eduskunnan tahto on ollut selvä jo lähes vuoden. Nyt hallituksen on huolehdittava, että karhun alueellinen kiintiömetsästys toteutuu ensi syksynä.