Keskustan Huttunen kiittelee“hanhinyrkin“ ehdotusta – “On todella tärkeää, että viljelijöillä on tehokkaita keinoja karkottaa hanhia“

Valkoposkihanhet

Keskustan kansanedustaja Hanna Huttunen pitää niin sanotun ”hanhinyrkin” esityksiä tervetulleina.

”Hanhinyrkiksi” nimetty työryhmä esittää esittää tälle syksylle uusien poikkeuslupien hakemista valkoposkihanhien karkotukseen myös ampumalla. Työryhmä luovutti tiistaina raporttinsa maa- ja metsätalousministeri Jari Lepälle (kesk.) ja ympäristöministeri Krista Mikkoselle (vihr.).

Huttusen kotimaakunnassa Pohjois-Karjalassa valkoposkihanhet aiheuttivat keväällä vahinkoja 1,7 miljoonan euron edestä.

– Hanhien paluumuutto on edessä jo parin viikon sisällä. On todella tärkeää, että viljelijöillä on tehokkaita keinoja karkottaa ja vähentää hanhia, jotta kevään ennätysvahingot eivät toistu. Viljelijät tarvitsevat myös tukea ja neuvontaa hakemuksien tekemiseen, Huttunen painottaa lähettämässään tiedotteessa.

Huttunen pitää järkevänä työryhmä väläyttämää ideaa poikkeuslupien käsittelyn hajauttamisesta.

Kansanedustajan mukaan olisi luontevaa, että Pohjois-Karjalaa koskevat valkoposkihanhien karkotusluvat käsiteltäisiin jatkossa myös Pohjois-Karjalan Ely-keskuksessa Varsinais-Suomen sijaan.

– Näin viranomainen olisi läsnä alueella, jossa hanhien aiheuttamat ongelmat ovat, Huttunen tiivistää.

Huttunen sanoo olevansa toiveikas sen suhteen, että viljelijöiden hätä valkoposkihanhien aiheuttamista tuhoista on nyt otettu vakavasti.

– Haluan kiittää ministeri Mikkosta ja Leppää asiaan tarttumisesta. Nyt on tärkeää, että viranomaiset panevat esitykset toimeksi ja myöntävät riittävän suuren poistolupamäärän, jolla on aidosti merkitystä.