Keniassa uskonnollisen kultin uhriluku kasvoi lähes sataan
Keniassa epäillyn uskonnollisen kultin itsensä hengiltä näännyttäneiden jäsenten ruumiiden määrä nousi jo liki sataan. Keskiviikkona viranomaiset kertoivat löytäneensä Shakaholan metsästä läheltä Malindin rannikkokaupunkia kahdeksan uutta ruumista, mikä nostaa uhriluvun 98:aan.
Aiemmin tutkijat ovat kertoneet, että löydetyistä uhreista yli puolet on ollut lapsia.
Shakaholasta on lisäksi löydetty 39 elossa olevaa ihmistä. Etsintöjä jatketaan jälleen torstaina. Kenian sisäministeri Kithure Kindik sanoi jo tiistaina, ettei tiedetä, kuinka monta uhria tai hautaa vielä löydetään.
Vainajien epäillään kuuluneen Good News International -kirkkoon, jonka johtajan Paul Mackenzie Nthengen uskotaan kertoneen seurakuntalaisilleen, että itsensä näännyttämällä pääse suoraan Jumalan luokse. Nthenge on pidätetty, ja hän odottaa oikeudenkäyntiä.